Kuva: Shutterstock

Foreca: Hirmuhelteet hellittävät pian, mutta vain hetkeksi, meteorologi: "Tämä on ihan hullua!"

17.07.2021 14:15 - Roy Kokkonen

Hirmuhelteet hellittävät - mutta vain hetkellisesti. Viileämmän ensi viikon jälkeen edessä on uusi helleputki, kertoo Foreca.

Ennätyksellisen pitkä helleputki katkennee alkavalla viikolla maanantaina tai viimeistään tiistaina luoteesta virtaavan kylmemmän ilman myötä, kertoo Foreca.

Kuumaa sää helpottaa kuitenkin vain hetkellisesti. Euroopan keskuksen uuden kuukausiennusteen mukaan helteet tekevät paluun lyhyen viilenemisen jälkeen. Vaikuttaa siltä, että tavanomaista lämpimämpi sää jämähtää jälleen Suomen ylle.

– Tämä on ihan hullua, meteorologi Markus Mäntykannas kertoo ensireaktiostaan nähtyään ennusteen.

Hän kertoo, että ei muista nähneensä yhtä sitkeää ja pitkäkestoista lämpöputkea.

– Toisaalta on hyvä muistaa, että kuukausiennusteisiin kannattaa suhtautua tietyllä varauksella, Mäntykannas toteaa.

Ensi viikon viileimmät päivät vaikuttavat olevan tiistai ja keskiviikko. Silloin lämpötilat jäävät suuressa osassa maata alle 20 asteen. Sateet ovat hajanaisia, joten kuivuus vaikuttaa jatkuvan. 

Uusi helleaalto voi kuitenkin iskeä jo loppuviikosta. 26. heinäkuuta alkavalla viikolla Suomeen voi saapua kosteaa ja ukkosherkkää hellesäätä. Elokuun ensimmäisellä viikolla sateet palaavat lähelle tilastollista keskiarvoa. Helteet vaikuttavat jatkuvan pitkälle elokuuhun.

Lue myös: Gynekologit varoittavat: Asiat, joita tulisi välttää helteellä alapään terveyden ylläpitämiseksi

Lue myös: Tekeekö helle seksistä liian hikistä? Naiset paljastavat parhaimmat niksinsä viileämpiin tuokioihin

Lue myös: Veikö helle yöunet? Katso miten viilennät kodin ja kehon

Lähde: Foreca

Kilpailut

Uusimmat