Kuva: AOP

Disneyltä haluttiin kannanotto Don't Say Gay -aloitteesta - nyt viihdejätti antoi lausunnon

17.03.2022 09:15 - Riia Frost

”Tuomitsemme jyrkästi kaikkea lainsäädäntöä, joka loukkaa ihmisten oikeuksia HLBTIQ+-yhteisössä", Marvel Studios kirjoitti kantaaottavassa Twitter-julkaisussaan.

Maailman suurimpiin media- ja viihdeteollisuusyhtiöihin kuuluva The Walt Disney Company tunnetaan parhaiten satumaisista piirretyistään. Viime aikoina yritys on kuitenkin herättänyt  raivoa sekä työntekijöissään että faneissaan, kun Disney ei ole ottanut kantaa Floridan Don’t Say Gay -lakialoitteeseen. Kyseinen aloite haluaa lopettaa sukupuolen moninaisuudesta keskustelemisen kouluissa. Osa Disneyn henkilökunnasta oli jopa aikeissa kävellä yrityksestä ulos osoittaakseen mieltään, kun yhtiö vaikeni syrjivästä lakialoitteesta.

Viimeinkin ihmiset saivat toiveensa läpi, kun Disneyn toimitusjohtaja Bob Chapek, 61, ilmoitti yhtiön vastustavan Don’t Say Gay -aloitetta ja kertoi työskennelleensä kulisseissa yrittääkseen saada lainsäätäjät ohittamaan vähemmistöjä syrjivän lain. Deadline-julkaisussa Chapek kuitenkin kertoi antamassaan lausunnossa suoriutuneen tehtävässään kelvottomasti.

”Ymmärrän poliittisen kantamme, mutta hyvistä aikeistani huolimatta en valitettavasti onnistunut työssäni”, Chapek ilmoitti.

”Me kuitenkin allekirjoitimme ihmisoikeuksia tukevan kampanjan lausunnon, joka vastustaa tällaisia lainsäädäntötoimia. Tämän lisäksi lahjoitamme yli 4,5 miljoonaa euroa organisaatioille, jotka työskentelevät tukeakseen HLBTIQ+-yhteisön oikeuksia”, Chapek lisäsi.

Disney on ristiriitainen kantansa suhteen?

Ennen kantansa paljastamista, Disneyn on väitetty lahjoittaneen Don’t Say Gay -aloitteelle miljoonia euroja aiempina vuosina. Mattxiv-käyttäjä kokosi Instagram-julkaisuunsa Orlando Sentinel -median paljastamat tiedot, joiden mukaan Disney olisi lahjoittanut rahaa aloitteen jokaiselle sponsorille. Yksi Don’t Say Gay:n sponsoreista on Floridan edustajainhuoneen jäsen Dennis Baxley, jonka kampanjaa Disney on rahoittanut vuosien 2016-2021 aikana. Baxley on vannonut, ettei ikinä tule tukemaan homoseksuaalisuutta ja hän on jopa verrannut saman sukupuolisia vanhempia hyväksikäyttäjiin.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa julkaisun täältä.

Väitettä saattaa vahvistaa se, että perjantaina 11. maaliskuuta Chapek lähetti työntekijöilleen sähköpostin, jossa hän ilmoitti yhtiön lopettavan poliittiset maksut Floridassa. Lisäksi toimitusjohtaja pahoitteli yrityksen vähäistä toimintaa syrjivän lain vastustamiseksi.

”On ilmiselvää, että tämä ei ole pelkästään Floridan ongelma, vaan myös uusi haaste ihmisoikeuksille. Tarvitsitte minut vahvaksi liittolaiseksenne, mutta tuotin teille pettymyksen”, Chapek kirjoitti.

Lisäksi USA Today -julkaisun haltuun saaneen tiedon mukaan, Chapek kirjoitti yrityksen sisäiseen muistioon Disneyn tukevan HLBTIQ+-yhteisöön kuuluvaa henkilökuntaa. Toimitusjohtajan mielestä Disney voi osoittaa parhaiten hyväksyntänsä sukupuolen moninaisuudelle luomillaan elokuvilla ja sarjoilla.

”Nämä ja kaikki erilaiset tarinamme ovat yrityksemme lausuntoja ja ne ovat voimakkaampia kuin yksikään twiitti. Uskon kykymme kertoa kyseisiä tarinoita heikentyvän, mikäli meistä tulisi poliittisia”, Chapek kirjoitti.

(kuva: AOP)

Marvel Studios on tasa-arvon kannalla

Disneyn omistama Marvel Studios otti vahvan kannan Twitter-julkaisussaan Don’t Say Gay -aloitteeseen kertoen ainakin heidän olevan syrjivän lain voimaan astumista vastaan.

”Tuomitsemme jyrkästi kaikkea lainsäädäntöä, joka loukkaa ihmisten oikeuksia HLBTIQ+-yhteisössä. Marvel Studios edustaa toivoa, osallisuutta sekä voimaa ja seisomme ylpeänä yhteisön rinnalla. Tänään me lupaamme jatkaa vahvaa sitoutumistamme liittolaisina, jotka edistävät tasa-arvon, hyväksynnän ja kunnioituksen arvoja”, Studio kirjoitti.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa julkaisun täältä.

Mikä on ”Don’t Say Gay”-aloite?

Kyseessä on seksuaalivähemmistöjä syrjivä lakialoite, jolla halutaan kieltää osavaltion opettajia keskustelemasta seksuaalisesta suunatutumisesta ja sukupuoli-identiteetistä päiväkodista kolmanteen luokkaan asti. Muiden luokkien kohdalla tulisi mahdollisen lain mukaan huomioida ”ikään sopivaa” ohjeistusta. Lisäksi oppilaiden vanhemmat saisivat haastaa oikeuteen kouluja, jotka eivät antaisi lain mukaista koulutusta.

Kyseinen lakialoite on käsittelyssä ja sen voimaanastuminen on tällä hetkellä kuvernööri Ron DeSantisin käsissä.

Lue myös: Pixar-animaatiossa ensimmäistä kertaa homoseksuaali päähahmo - Twitter ihastui

Lue myös: Naisten välinen suhde oli liikaa - Pixarin uutuuselokuva kiellettiin monissa Lähi-Idän maissa

Lähteet: USA Today, Deadline, Findlaw.com

Kilpailut

Uusimmat