Kuva: Shutterstock

Blackie on maailman rikkain kissa - peri miljoonien omaisuuden omistajaltaan

20.08.2023 12:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Blackie-kissa pitää edelleen hallussaan maailman rikkaimman kissan titteliä, sillä kissa peri omaisuuden hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta.

Poistuessaan maallisesta maailmasta ihminen jättää useimiten maallisen perintönsä jaettavaksi perheenjäsenten kesken. Toisin päätti kuitenkin isobritannialainen antiikkikauppias Ben Rea, joka jätti kuollessaan omaisuutensa rakkaalle lemmikkikissalleen Blackielle.

Kuollessaan vuonna 1988 Rea jätti noin seitsemän miljoonan punnan, eli yli kahdeksan miljoonan euron suuruisen omaisuuteensa purisevalle ystävälleen.

Nykyisin omaisuuden arvo olisi yli 20 miljoonaa euroa.

Valtava perintö teki Blackiesta maailman rikkaimman kissan ja Blackie pitää vielä yli 30 vuotta myöhemmin ennätystä hallussaan.

Rea teki omaisuutensa ostamalla ja myymällä antiikkia. Omaisuutensa ansiosta Rea pystyi tarjoamaan lemmikkikissoilleen hemmotellun elämän.

Blackie oli viimeinen elossa oleva lemmikkikissa 15:n kissan laumasta, jotka elivät Rean kanssa kartanossa Dorneyssa, joten Blackie jäi ainoaksi perilliseksi.

Antiikkikauppiaalla oli myös perhettä, mutta hänen kerrotaan eristäytyneen läheisistään ja hän kieltäytyi tunnustamasta perhettään testamentissaan.

Suurin osa Rean varoista jaettiin kolmen kissojen hyväntekeväisyysjärjestön kesken. Lahjoitukseen liittyi ehto, että Blackiesta oli pidettävä huolta tämän elämän loppuun saakka.

Pienen osan omaisuudestaan Rea testamenttasi puutarhurilleen ja mekaanikolleen.

On epäselvää, mitä Blackielle tapahtui omistajansa kuoleman jälkeen, mutta todennäköisesti Blackie ei ole enää elossa, sillä tapahtumista on aikaa 35 vuotta.

Lue myös: Bobi on maailman vanhin koira - rikkoi kymmeniä vuosia vanhan ennätyksen

Lue myös: Onko Samm maailman vanhin kissa? Lemmikki saavutti juuri huiman iän

Lähde: Guinness World Records

Kilpailut

Uusimmat