Kuva: AOP

Ethän kalasta verkoilla Saimaalla - taas löydettiin yksi uusi kuollut kuutti

20.09.2023 21:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Kaikki verkot ovat vaarallisia saimaannorpille.

Jälleen yksi hyväkuntoinen norpan poikanen eli kuutti löydettiin turhaan kuolleena eli hukkuneena ihmisten kalastusverkkoihin.

Metsähallitus muistuttaakin painavasti, että saimaannorpan elinalueella Saimaalla on tarkat säädökset sille, miten on luvallista kalastaa. Vaikka molemmista päistä ankkuroidut verkot ovatkin periaatteessa sallittuja, Metsähallitus muistuttaa tiedotteessaan, että ihan kaikki verkot ovat aina saimaannorpille vaarallisille.

“On tärkeä ymmärtää, että tilastojen mukaan kaikki verkot, myös asetuksen mukaiset, ovat norpalle vaarallisia,” sanoo tiedotteessa luonnonsuojelun eritysasiantuntija Riikka Alakoski Metsähallituksesta

Nyt kuolleen kuutin tapauksessa verkko ei ollut säädösten mukainen, se oli ankkuroitu vain toisesta päästä.

“Kalastajalla on vastuu selvittää voimassa olevat rajoitukset", kommentoi tiedotteessa Metsähallituksen erätarkastaja Paavo Väisänen.

Hukkunut uroskuutti oli muutoin hyväkuntoinen ja painoi noin 23 kilogrammaa. Se oli tämän vuoden poikasia. 

Tänä vuonna Metsähallituksen tietoon on tullut kahdeksan pyydyksiin kuollutta kuuttia, joista kuusi oli kuollut juuri verkkoihin. Pyydyksen omistaja on velvollinen ilmoittamaan kuolleesta norpasta viipymättä Metsähallitukselle.

Lue myös: Saimaannorpan kuutti hukkui verkkoon - Metsähallituksella epäily tahallisesta piilottelusta

Lue myös: Huippusuosittu norppalive suljettiin etuajassa - ihmiset häirinneet köllötteleviä norppia

Kilpailut

Uusimmat