Kuva: Shutterstock

Norjaan iskee hirmumyrsky - Forecan mukaan vaikuttaa myös Suomen säähän

31.01.2024 12:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Norjaan iskevän myrskyn tuulenpuuskat voivat olla paikoin jopa 40-50 m/s.

Forecan mukaan Norjaan on iskemässä voimakas Ingunn-myrsky. Ennusteiden mukaan tuulenpuuskat voivat paikoin olla jopa 40-50 m/s. 

– Matalapaine voi tuoda Norjan rannikolle keskiviikkona ja torstaina jopa hirmumyrskyluokan tuulia, Forecan meteorologi Anna Latvala sanoo.

Tiedotteen mukaan matalapaine liikkuu kohti Suomea, mutta heikkenee. Suomessakin tuulet saattavat kuitenkin voimistua torstaina myrskyksi merellä ja myrskypuuskia saattaa olla paikoin myös maa-alueilla.

– Keskiviikkona tuuli voimistuu pikkuhiljaa etelää myöten. Torstaina länsirannikolla ja pohjalaismaakunnissa voi olla myrskypuuskia ja Pohjanlahdella keskituulikin saattaa mennä myrskyksi asti, toteaa Latvala.

Tuulisen sään lisäksi Suomeen on tulossa viikon mittaan myös lumi- ja vesisateita. Lämpötila vaihtelee lähipäivinä pikkupakkasen ja muutaman plusasteen välillä.

– Sademäärä tiistaista torstaille on suuressa osassa maata yhteensä 5–15 millimetriä. Maan itä- ja pohjoisosassa sateesta suurin osa tulee lumena – lumikertymät ovat enimmäkseen 5–10 senttimetriä, Kilpisjärven suunnalla 10–30 senttimetriä. Lounaassa ja etelärannikolla noin puolet sateista on vettä ja räntää, Latvala kertoo.

Lue myös: Foreca: Nyt voi tuntua keväiseltä, mutta älä nuolaise ennen kuin tipahtaa

Lähde: Foreca

Kilpailut

Uusimmat