Kuva: Shutterstock

Helsingissä kokeillaan uudenlaista ratkaisua hävikin torjumiseen

05.03.2024 18:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Ratkaisu lähtee liikkeelle kokeiluluontoisesti.

Helsingin kaupunki kokeilee uudenlaista ratkaisua ruokahävikin torjumiseen.

Hävikin kimppuun käydään nyt oppilaitosten lounasruokailuissa, joiden ylijäävä ruoka lahjoitetaan kokeilun muodossa ruoka-apuun. Ruokaa lahjoittaa yhteistyökokeilussa Sodexo, joka on yksi Suomen suurimmista ravintoloitsijoista. Hankkeen toiveena on saada vastaava toimintamalli leviämään lopulta myös muidenkin toimijoiden keskuuteen.

– Olemme todella innostuneita ja mielissämme siitä, että pääsemme mukaan tähän kokeiluun. Sodexo on sitoutunut kestävään kehitykseen ja on hienoa, että voimme yhdessä muiden toimijoiden kanssa edistää ruokahävikin vähentämistä ja samalla tukea ruoka-apua Helsingissä. Toivomme, että tämä kokeilu toimii esimerkkinä muille ravintoloille ja innostaa heitä liittymään lahjoittajien joukkoon, kertoo Helsingin kaupungin tiedotteessa Sodexon asiakkuuspäällikkö Ann-Marjaana Holmberg.

Ruuat noutaa Stadin safka, joka puolestaan jakaa ne eteenpäin eri ruoka-avun toimitajoille. Ruoka-avun toiminnan piirissä kokeilu herättää innostuneisuutta siitä, että jaettavaksi saadaan nyt myös valmista ruokaa.

- Stadin safka toimittaa helsinkiläisille ruoka-aputoimijoille pääasiassa kauppojen, tukkujen ja elintarviketeollisuuden lahjoittamia hävikkielintarvikkeita. Olemme iloisia, että kokeilun myötä lahjoittajien joukkoon saadaan myös ravintoloita ja pääsemme laajentamaan toimintaa myös valmiiseen ruokaan, kommentoi tiedotteessa Stadin safkan toiminnasta vastaava ruoka-aputoiminnan päällikkö Anni Heinälä.

Kokeilu kestää kevään loppuun saakka, minkä jälkeen arvioidaan sen toimivuutta. Mikäli tulokset osoittautuvat positiivisiksi ja resurssit riittävät, voidaan sitä myöhemmin jatkaa ja laajentaa. 

Tempaus on osa Helsingin kaupungin tavoitetta vähentää ruokahävikin määrä puoleen vuosien 2021 ja 2030 välillä.

Lue myös: Ruokaa menee vuodessa roskiin 590 miljoonan euron edestä - hävikin voi välttää helpoilla nikseillä

Lue myös: Pakastamalla oikein voi helposti välttää ruokahävikkiä - 7 fiksua vinkkiä

Lue myös: Raasta, hauduta, soseuta - voit säästää satoja euroja

Lue myös: Hävikkiä torjutaan nyt myös Alepoissa - uudenlainen käytäntö myymälöihin

Lähde: Helsingin kaupunki

Kilpailut

Uusimmat