Kuva: Shutterstock

Luonnonvarakeskus antoi siitepölyennusteen keväälle

08.04.2024 12:15 - Rebekka Silvennoinen / rebekka.silvennoinen@bauermedia.fi

Koivun suhteen allergikoille on odotettavissa keskimääräistä helpompi kevät.

Koivun kukinta on tänä vuonna jäämässä maltilliseksi, tiedottaa Luonnonvarakeskus Luke. Hedenorkkolaskennan perusteella koivun kukinta tulee olemaan allergikkojen kannalta selvästi viimevuotista helpompi. Norkkojen keskimääräinen lukumäärä Etelä-Suomen koivuissa on vain noin puolet viime kevääseen verrattuna. 

Yleensä siitepölykausi kestää helmi-maaliskuusta aina syyskuulle asti eli noin puoli vuotta.

Kuusi

Tutkittujen silmujen perusteella kuusen kukinnassa tulee olemaan alueellista vaihtelua. Pohjois-Suomessa kukinta jää heikoksi tai lähes olemattomaksi, kun taas länsirannikolle sekä eri puolille Etelä- ja Kaakkois-Suomea voidaan ennustaa paikallisesti hyvääkin kukintaa. 

Mänty

Männyn ennustetaan silmunäytteiden perusteella kukkivan tänä vuonna hyvin koko maassa. Ainoastaan Lapissa kukinta näyttäisi jäävän heikommaksi. 

Varisevien männyn siementen määrä on keväällä yksi siemensatojen tarkasteluhistorian vähäisimmistä, eikä männyn taimentumista tulevana kesänä voida siten odottaa. Ensi vuoden keväälle odotetaan huomattavasti parempaa siemensatoa.

Lue myös: Katupöly riivaa jälleen - 9 vinkkiä katupölyn hengittämisen ja muodostumisen estämiseksi

Lue myös: Pian on oiva aika kerätä pöllyävä hiekotussepeli pois pihalta - mutta mihin jäteastiaan se kuuluu?

Lähde: Luke

Kilpailut

Uusimmat