Kuva: Shutterstock

Missä säässä vappua juhlitaan? Ensimmäinen kuukausiennuste julki

09.04.2024 12:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Sää muuttuu pienin askelin keväisemmäksi.

Vapun sää pitää juhlijoita yleensä jännityksen vallassa vuodesta toiseen. Tänäkin vuonna jännitettävää todennäköisesti riittää, sillä Forecan uusi kuukausiennuste lupaa hyvin vaihtelevaa säätä kuunvaihteeseen.

Tällä hetkellä lämpötilat kohoavat viime viikon takatalvesta huolimatta selvästi keväisempiin lukemiin. Säätilojen vaihtelua on kuitenkin edelleen luvassa, sillä ensi viikolla voi viiletä jälleen. 

- Tällä viikolla kevät pääsee etenemään hyvää vauhtia, mutta ensi viikolla eteneminen kuukausiennusteen kartan perusteella hidastuu. Mitä pohjoisempana Suomessa ollaan, sitä enemmän vielä vuorottelevat keväiset ja talviset säät, Forecan meteorologi Joanna Rinne ennustaa.

Vaikka varsinainen takatalvi väistyisi, on luvassa edelleen vesisateita ja pohjoisessa myös pakkasta. Etelässä sateiden kuitenkin odotetaan tästä eteenpäin tulevan lumen sijasta vetenä. Koko maassa on kuitenkin tavanomaista viileämpää.

- Sää jatkuu ensi viikolla vaihtelevana ja sateisena. Viikkokeskilämpötila jää kuukausiennusteen perusteella koko maassa ajankohdan keskiarvoa viileämmäksi. Päivittäisennusteiden mukaan lämpimät ilmamassat jäävät etelämmäksi Eurooppaan, kun taas Suomessa on viileää ja sateista. Päivittäisennusteissa ei ole kuitenkaan näkyvissä paluuta talviseen säähän ainakaan maan eteläisellä puoliskolla, vaan lämpötilat pysyttelevät plussalla. Sateet tulevat näillä näkymin maan eteläisellä puoliskolla enimmäkseen vetenä. Pohjoisessa Suomessa vaihdellaan pakkasen ja plusasteiden välillä. Pohjoisessa myös sateiden olomuoto vaihtelee, Rinne jatkaa.

Vapun sää

Nyt julkaistussa kuukausiennusteessa monia kiinnostaa erityisesti, missä säässä vappupiknikeille lähdetään. 

Forecan ennusteen mukaan sää näyttää hyvinkin vaihtelevalta myös kuun loppua kohden. 22. huhtikuuta alkava viikko näyttäisi ajankohtaan nähden tavanomaista lämpimämmältä, mutta sen sijaan 29. huhtikuuta alkavalla viikolla eli vappuviikolla on mahdollista, että Suomeen virtaa taas tavanomaista kylmempää ilmaa.

Sään ennustettavuus on kuitenkin heikompaa useiden viikkojen päähän eli mikä vain lienee vielä mahdollista. Voikin jäädä nähtäväksi vasta tuonnempana, virtaako Suomeen vapun tienoilla Etelä-Euroopasta lämmintä ilmamassaa vai päinvastoin Jäämereltä kylmää ilmaa. 

- Sää ei kuitenkaan ole hyvin ennustettavissa enää näin pitkälle. Vaihtelu ennusteessa kertoo siitä, että Manner-Euroopan suunnan lämmin ilmamassa ja Jäämeren suunnan kylmä ilmamassa vuorottelevat pohjoisen Euroopan yllä. Vielä onkin suuri mahdollisuus sille, että viikkokohtaisesti ennusteissa vielä elää, kumpi kulloinkin pääsee Suomessa voitolle, Rinne kommentoi.

Lue myös: Helsingin perinteinen vappujuhla vaihtaa paikkaa - juhlitaan vielä ilman Havis Amanda -patsasta

Lue myös: 5 vaivatonta vinkkiä muovittomampaan vappuun

Lue myös: Kaupan simat tiukassa makutestissä, voittaja vakuutti koko raadin - "Nyt puhutaan asiaa!"

Lue myös: Miten olisi tänä vuonna vegaaniset vappumunkit? Ohje on naurettavan helppo

Lähde: Foreca

Kilpailut

Uusimmat