Kiellettyjen talvirenkaiden määritelmä hämmentää – Autoliitto kertoo, mitä renkaita säädös ei koske

Talvirenkaiksi hyväksyttävien renkaiden määritelmä muuttuu tulevana sunnuntaina.

Julkaistu:

Uutisoimme aiemmin siitä, että talvirenkaiksi hyväksyttävien renkaiden määritelmä muuttuu 1. joulukuuta. Autoliiton mukaan tilanne on aiheuttanut myös väärinkäsityksiä, joihin Autoliitto nyt tiedotteessaan vastaa.

Marraskuun loppuun saakka enintään 3500 kg:n henkilö-, paketti- ja erikoisautoissa talvirenkaaksi on hyväksytty rengas, jossa on M+S -merkintä (Mud and Snow), ei sunnuntaista 1. joulukuuta alkaen tämä enää välttämättä riitä.

Uusien sääntöjen mukaan nastattomissa talvirenkaissa pitää jatkossa olla niin sanottu lumipitomerkintä eli 3PMSF-symboli, jossa on lumihiutale vuoren sisällä. Se, että uusi vaatimus ei koske nastarenkaita tai POR-merkinnällä varustettuja renkaita, on mennyt monelta ohi.

– Meille on tullut huolestuneita yhteydenottoja, että pitääkö nyt käytössä olevat ilman 3PMSF-merkintää olevat nastarenkaat hävittää. Nastarenkaita saa kuitenkin siis käyttää jatkossakin, vaikka niissä ei kyseistä lumipitomerkintää olisi – toki sellainen nastarenkaassakin aika usein kuitenkin on, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen selventää.

On myös hyvä muistaa se, ettei M+S -merkintä tee automaattisesti nastattomasta renkaasta laitonta. Jos renkaassa on M+S -merkinnän lisäksi 3PMSF -symboli, niin sitä saa edelleen käyttää.

Lue myös: Nastat vai kitkat? Suomalaisilla on selkeä suosikki

Lue myös: Kätevä tapa, jolla tarkistat talvirenkaiden urasyvyyden

Lähde: Autoliitto