Kuva: Shutterstock

Poliisi on edistynyt Laitilan louhosturman tutkinnassa - rikosnimikkeet tarkentuneet

20.06.2025 11:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Poliisilla on tähänastisen esitutkinnan perusteella hyvä käsitys tapahtumien kulusta.

Poliisi on edistynyt louhosturman tutkinnassa - turmasta selvisi 17-vuotias kuljettaja ja 19-vuotias matkustaja

Poliisi kertoo edistyneensä Laitilan louhosturman tutkinnassa. Laitilassa tapahtui 10. kesäkuuta onnettomuus, jossa auto ajautui ja upposi vedellä täyttyneeseen louhokseen. Auton kyydissä oli neljä nuorta miestä, joista kaksi kuoli onnettomuudessa. Menehtyneet olivat 17-vuotiaita. 

Poliisin mukaan tapauksen rikonimikkeet ovat tarkentuneet ja tapausta tutkitaan nyt törkeänä kuolemantuottamuksena, vaaran aiheuttamisena ja vahingontekona. Esitutkinta jatkuu muun muassa veteen pudonneen auton tarkemmilla tutkimuksilla.

– Epäillyn törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen osalta esitutkintaa ei suoriteta, koska selvityksen perusteella kyseinen tapahtuma-alue ei ole tieliikennelain soveltamisalan mukainen tie, tiedotteessa sanoo komisario Arttu Visuri Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Poliisi on saanut esitutkinnan perusteella hyvän käsityksen tapahtumien kulusta. 

Viranomaiset saivat hälytyksen tehtävälle Laitilan Tarvaistentien läheisyydessä sijaitsevalle louhokselle kello 18.40. Ilmoituksen perusteella vedellä täyttyneeseen louhokseen oli pudonnut henkilöauto ja autossa oli edelleen ihmisiä sisällä.

Turmasta selvinneet nuoret pyysivät apua lähialueen asukkaalta, joka soitti onnettomuudesta hätäkeskukseen. 

Turmassa menehtyneet kaksi poikaa todettiin paikan päällä menehtyneiksi. Poliisi kertoo, että tapaturmasta selvisi autoa poikkeusluvalla kuljettanut 17-vuotias poika sekä toinen auton takapenkillä istunut 19-vuotias matkustaja. Autosta ulos päässeet henkilöt selvisivät ilman vakavia vammoja.

Louhokseen pudonnut henkilöauto on nostettu ylös, ja se poliisin hallussa. Poliisi on tehnyt tapahtuneen jälkeen paikkatutkintaa ja puhuttanut osallisia.

– Esitutkinta jatkuu paikkatutkinnan tulosten analysoinnilla, ajoneuvon tarkemmilla tutkimuksilla sekä asiaan liittyvien henkilöiden kuulusteluilla, Visuri sanoo.

Lue myös: Poliisilta lisätietoa Laitilan onnettomuudesta: autoa ajoi turmasta selvinnyt 17-vuotias

Lue myös: Auto ajautui veteen Laitilassa - kaksi nuorta kuoli

Lähde: Poliisi

 

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.