Ikivanha resepti löytyi: Näin teet omaa olutta - tuopille hintaa 13 senttiä

02.02.2012 20:15 -

Metro-lehti uutisoi vuodelta 1825 peräisin olevasta olutreseptistä, jonka myötä oman kaljan teko on halpaa – tuopille kun tulee hintaa noin 13 senttiä.

Hiljattain löytyneen reseptin kerrotaan olevan peräisin brittiläiseltä oluen ystävä Thomas Dentonilta.

Suurpiirteisellä reseptillä tehdystä annoksesta syntyy noin 72 tuopillista olutta. Omaan kaljaan tarvitsee kasapäin ohraa, humalaa, reilut kolme kiloa melassia tai siirappia ja litroittain kiehuvaa vettä.Oluen tulee käydä noin viikon verran. Arvioiden mukaan tuopilliselle hintaa tulee noin 13 senttiä.

Omaa olutta mieliville on toki olemassa tarkempiakin ohjeita, kuin mainittu suuntaa antava resepti.

Kuten Metro-lehden artikkelissakin varoitellaan, reseptillä olutta valmistavien täytyy tehdä sitä omalla vastuulla - ei ole nimittäin varmuutta, miten vahvaa siitä tulee - tai onnistuuko juhlajuoma laisinkaan.

- Kyseisellä ohjeella syntyy iso määrä olutta. Sillä resepti on vanha, nykykodeissa ainesosien määrää varmasti tulisi vähentää, lehden haastattelema asiantuntija kommentoi.

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat