Suomalainen ilotyttö, miksi seksityötä ei arvosteta?

20.02.2012 15:15 - Katariina Näreaho

Suomalainen ilotyttö Susu vieraili aiemmin tällä viikolla Radio Cityllä ja kertoi, miksi seksityö on niin ala-arvostettua.

Susu-nimellä esiintynyt 22-vuotias nainen kertoi Voicen "naapurikanavalle" työstään prostituoituna. Neljä vuotta alalla työskennellyt helsinkiläinen kertoi, mistä kaikki hänen kohdallaan alkoi.

- Mulla se lähti vähän niin kuin vahingosta, sanotaan että uteliaisuudesta kokeilla, hän kertoo.

Nainen jäi alalle, koska piti siitä. Aluksi vain osittain seksipalveluja myynyt Susu on tehnyt työtä viimeisen puolentoista vuoden aikana enemmän. Lisäksi hän toimii dominana Studio Villi-Irassa. Hän muistuttaa, että on etuoikeus tehdä työtä josta pitää.

Ilotyttöjä ja prostituutiota pidetään ala-arvoisena. Susu kertoi Radio Citylle, miksi seksityötä ei arvosteta samalla tavalla kuin mitä tahansa muuta ruumiillista työtä.

- Luulen että suurin syy on siinä, että se on niin ulkonäkökeskeinen ala. Ja monet ajattelevat että tytöt pääsevät todella helpolla.

Lisäksi prostituutiossa on myös paritusta, joka on Suomessa laitonta. Hän uskoo, että koska paritusta on paljon ja ulkomailla toiminta on todella törkeää, laskee se ihmisarvoa suuresti.

Lue alkuperäinen uutinen:

Suomalainen ilotyttö: "Internet on välttämätön työväline" (Radio City | 16.02.2012 )

Radio City ja The Voice kuuluvat SBS Mediaan.

Kilpailut

Uusimmat