Huikea taidelöytö: Van Goghin kadonnut maalaus löytyi toisen taulun alta!

28.03.2012 13:45 - Mikko Räsänen

Kadonneeksi luultu Van Goghin maalaus on paljastunut yllättävästä paikasta.

Vincent Van Goghin kadonneeksi luultu maalaus kahdesta painijasta on löytynyt. Kadonnut teos paljastui yllättäen, kun yritettiin selvittää Still Life with Meadow Flowers and Roses -nimisen teoksen aitoutta.Tanskalaismuseo oli ostanut kukka-aiheisen teoksen 1974 luullen sitä Van Goghin maalaamaksi, mutta koska teos poikkesi hieman Van Goghin tyylistä, julistettiin vuonna 2003 että se on tuntemattoman taiteilijan tekemä.

Aito Van Goghin maalaus olisi luonnollisesti huomattavasti arvokkaampi kuin tuntemattoman maalarin tekemä kukkasommitelma. Siksi museo jatkoi tutkimuksia taulun alkuperän selvittämiseksi. Tänä vuonna kokeiltiin uutta menetelmää, ja teos altistettiin ultravioletti- sekä röntgensäteille.

Kukaan ei osannut odottaa, mitä tulisi paljastumaan. Säteet nimittäin paljastivat, että kukkamaalauksen alla on upea Van Goghin maalaus kahdesta painivasta miehestä. Löytö ratkaisee yhden taidemaailman monista mysteereistä. Painijamaalauksen olemassaolo on ollut tiedossa, sillä Van Gogh kertoi maalauksesta veljelleen vuonna 1885 lähettämässään kirjeessä. Maalauksen kohtalo on ihmetyttänyt, sillä tuon kirjeen lisäksi siitä ei ole ollut muita todisteita ja itse teos tuntui kadonneen kuin maan nielemänä. Siksi se onkin jo luokiteltu lopullisesti kadonneeksi maalaukseksi.

Van Goghin painijamaalauksen löytyminen oli iloinen uutinen myös siksi, että se todistaa myös kukkamaalauksen Van Goghin työksi.

Katso kuvat kukkamaalauksesta ja sen alta paljastuneesta painijamaalauksesta täältä.

Lähde: IO9.com


Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.