Tutkimus: Rumat naiset panostavat uraansa kauniita enemmän

15.04.2012 21:45 - Rea Tallgren

Tuore, kohua herättänyt tutkimus väittää, että uraansa panostavat erityisesti ne naiset, jotka eivät usko pääsevänsä naimisiin.

Amerikkalaistutkimuksen mukaan niillä alueilla, joissa miehiä on vähän, naisilla oli tapana panostaa uraansa enemmän. Tuolloin naisilla syynä kunnianhimoon työelämässä oli monesti pelko siitä, ettei heille riittäisi miestä alueella.

Yhä useammat naiset myös valitsevat tietoisesti uran lapsien tekemisen sijasta, ja tutkimuksen mukaan sukupuolien roolijako onkin muuttunut muutaman kymmenen vuoden takaisesta radikaalisti, eikä miestä todellakaan automaattisesti enää pidetä perheen elättäjänä. Mahdollista perheenlisäystä myös saadaan keskimäärin myöhemmin kuin vielä muutama vuosi sitten.

Tutkijoiden mukaan varsinkin ne naiset, jotka eivät pitäneet itseään viehättävinä, päättivät pelata varman päälle ja pitää huolen siitä, että pystyisivät elättämään itsensä. Nämä naiset olivatkin tutkijoiden mukaan järjestelmällisesti ura-orientoituneempia kuin itseään hyvin viehättävinä pitävät naiset. Tutkijoiden mukaan taustalla saattoi vaikuttaa pelko siitä, ettei omaa puolisoa tulisi ikinä löytymään omien puutteiden takia.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat