Hevosenlihaa väärässä paikassa? Ally McBeal käsitteli aihetta jo vuonna 1998

19.02.2013 12:45 -

Viime päivät Suomessa ja Euroopassa on kohistu hevosenlihasta, jota on löytynyt naudanlihan sijaan einesruoista. Suositussa amerikkalaissarjassa hevosenliha puhutti jo 15 vuotta sitten.

Lakimaailmaan sijoittuvan Ally McBeal -sarjan toisella kaudella vuonna 1998 nähtiin jakso nimeltä They Eat Horses, Don't They.

Jaksossa asianajajat John Cage ja Georgia Thomas edustavat oikeudessa ravintolan omistajaa, jota syytetään asiakkaiden huiputtamisesta. Ravintolan asiakas oli tilannut "kokin erikoisen", mutta ruokalistassa oli kerrottu vain ranskaksi, mitä se sisältää.

Asiakkaan mielestä liha maistui erinomaiselta. Asiaa tiedusteltuaan hän kuitenkin sai tietää, että kyse oli hevosenlihasta. Tiedon saatuaan asiakas tuli huonovointiseksi ja menetti yöunensa.

– Tässä jutussa ei ole kyse hevosista. Kyse on ihmisistä. Ihminen on haastanut toisen ihmisen oikeuteen. Eläimillä ei ole oikeuksia. Ihmiset syövät eläimiä, emmekä me tee sitä säädyllisesti. Niin kauan kuin jatkamme näin, älkää syyttäkö ruoan tarjoilijaa, Cage sanoo puolustuspuheessaan.

Ravintolan omistaja voittaa jutun.

Lue They Eat Horses, Don't They -jakson synopsis

Kilpailut

Uusimmat