IL: Yksi lapsi maksaa vanhemmilleen 130 000 euroa

23.02.2013 10:45 - Rea Tallgren

Tilastojen valossa lasten kasvattaminen on auttamattoman tyyristä hommaa. 

Viimeisen kymmenen vuoden aikana yhden lapsen kasvattaminen täysi-ikäiseksi on muuttunut peräti 23 000 euroa kalliimmaksi. Vuonna 2007 Tilastokeskus ja Stakes laskivat, että yhdestä lapsesta kertyy vanhemmilleen 105 600 euron kulut ennen täysi-ikäisyyttä. Tiedot oli kerätty vuosina 2001 ja 2002, ja nyt, noin kymmenen vuotta myöhemmin, summa on jo 128 000 euroa. Lapsista aiheutuneet kustannukset saatiin laskemalla yhteen lapsen henkilökohtaiset kulutusmenot ja lapsen osuus kotitalouden yhteisistä kulutusmenoista. 

Surullista kyllä, siinä missä lasten kasvattaminen on koko ajan kalliimpaa, eivät lapsilisät kasva samaa tahtia. Kelan aktuaaripäällikkö Pertti Pykälä onkin laskenut, että Kelan etuuksista eniten reaaliarvoaan on menettänyt juurikin lapsilisä. Lapsilisät ovat monelle lapsiperheelle välttämättömyys, sillä jopa taloudellisesti suhteellisen hyvin ansaitsevat vanhemmat saattavat painia vaikkapa asuntolainojen maksamisen kanssa. 

Vaikka suomalaisilla lapsiperheillä menee tällä hetkellä melkoisen hyvin, on joukossa niitäkin, joille lapsien kasvattaminen on kädestä suuhun elämistä. Erityisen rankkaa on yksinhuoltajilla. Vuoden 1996 jälkeen pienituloisten yksinhuoltajien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Yksinhuoltajilla yli puolet menoista kertyy pelkästään asumisesta ja elintarvikkeista. 

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat