Pohjois-Korean propagandavideo: länsimaiset juovat lumesta tehtyä kahvia ja asuvat teltoissa

14.03.2013 20:45 - Katariina Näreaho

Kieli poskella englanniksi dubatun videon mukaan Yhdysvalloissa ja muualla länsimaissa eletään nykypäivänä hyvin kurjissa oloissa. Ihmiset ovat köyhiä, eikä lintujakaan enää ole, sillä kaikki on syöty.

Pohjois-Korean propagandavideot ovat laajalti levinneitä internetissä. Yksi suosituimmista on uutiskatsaus länsimaissa eläviin köyhiin ja syrjäytyneisiin, jonka englanninkielinen käännös on tehty kieli poskella. 

Videolla kertoja kuvailee amerikkalaisten olevan rutiköyhiä, ja suurimman osan heistä elävän kadulla. Ilmasto on käännöksen mukaan hyinen ja lunta on joka puolella.

- Nykypäivän amerikkalaiset juovat lumesta tehtyä "kahvia" ja asuvat teltoissa. He ostavat aseita tappaakseen toisiaan - etenkin lapsia, mieskertoja "kääntää".

Hupimielessä tehdyssä dubbauksessa mennään äärimmäisyyksiin kerrottaessa linnuista, joita ei länsimaissa juurikaan enää ole.

- Huomatkaa, ettei puissa ole yhtään lintuja. Niitä syödään aina tiistaisin. Ne ovat namia.

Koska nykyajan Amerikassa talot ovat heikkoa tekoa ja sortuvat helposti, toimittaa Punainen risti maahan Pohjois-Koreasta saatuja materiaaleja kunnostustöitä  varten.

Videolla kerrotaan, että myös muualla länsimaissa elämä on yhtä kurjaa. Ilmasto on yhtä kylmä, mutta lumesta tehty lämmin juoma auttaa. Kansalaiset ovatkin hyvin kiitollisia hallitukselle tästä avusta.

- Osalla onnekkaista on nukkumapaikka sisätiloissa. Köyhät, sairaat, yksinäiset ja homoseksuaalit asuvat yhdessä, kertoja sanoo.

Kilpailut

Uusimmat