Tuore hiusvillitys vaatii rohkeutta - innostutko sinä tästä?

01.05.2013 20:45 - Reetta Haverinen

Japanilaisnuoret ovat tunnettuja hauskoista ja hieman oudoistakin muotivillityksistään.Tällä kertaa inspiraation lähteenä on toiminut ruokakaupan vihannestiski.

Jos olet matkustamassa lähiaikoina Japaniin ja tahdot kuulua muodin edelläkävijöiden valiojoukkoon, varaudu muuttamaan hiustyyliäsi radikaalisti. Japanilaiset muodin edelläkävijät ovat nimittäin tällä kertaa päättäneet tuunata hiuksensa muistuttamaan tomaattia.

Muoti-ilmiö juontaa juurensa osakalaisesta hiussalongista The Trick Storesta ja nyt tomaatti-ilmiö leviää ympäri maailmaa. Kirkkaanpunainen hiuslook ei kuitenkaan ole pitkäaikainen ilo. Tomaattityylin luonut stylisti Hiro kertoo, että kun hiukset on kerran leikattu ja värjätty tomaattimalliin, on ne jo ensimmäisen suihkukerran jälkeen erittäin vaikeaa asetella takaisin oikeaan muotoonsa.

Vaikka tomaatti-ilmiö on tällä hetkellä hitti, on The Trick Storella tarjota asiakkailleen muitakin rohkeita ja uskaliaita hiustyylejä. Vai miltä kuulostaisi esimerkiksi leppäkerttu tai leopardikuosi hiuksissa?

Katso kuvat japanilaisten villeistä tukkatyyleistä täältä.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat