Suomen Vuoden Luontokuva ikuisti uskomattoman hetken: Katso Elävältä nielty

21.10.2013 07:48 - Karoliina Kotala

Vuoden Luontokuva 2013 -palkinnon saanut voittajakuva onnistui ikuistamaan todella ainutlaatuisen hetken.

Elävältä nielty -niminen valokuva on voittanut ansaitusti Vuoden Luontokuva 2013 -tittelin. Espoolaisen Jukka-Pekka Tikkasen ottamassa valokuvassa nähdään loppunsa käärmeen kidassa kohtaava vaskitsa.

- Kaksi jalokivimäisen kaunista lajia kuvattuna aivan täydellisen kauniisti tapahtumassa, jota vain todella harva pääsee todistamaan, saati kuvaamaan. Tämä on luontokuvausta parhaimmillaan ja kuva tämän kilpailun kiistaton voittaja, tuomaristo perustelee voittajavalintaa.

Tikkanen itse kuvailee tilanteen olleen ainutlaatuinen myös kuvaajalle itselleen.

- Kädet täristen laitoin kameraan pitkän putken ja tarkensin kohteeseen, ennen kuin huomasin, että käärme oli napannut vaskitsan, joka nyt yritti riuhtoa itsensä irti venkoillen edestakaisin. Yhtäkkiä lisko lopetti liikkumisen ja käärme alkoi niellä sitä. Silloin päätin ottaa riskin ja vaihdoin lähilinssin kameraan ja lähestyin käärmettä hitaasti samalla toivoen, ettei se häiriinny ja hylkää saalista. Metrin päästä menin makuulle ja aloin napsia kuvia laukun päältä. Viime senteillä vaskitsa avasi silmänsä vielä viimeisen kerran.

Katso upea kuva täältä.

Lähde: Vuodenluontokuva.fi

Kilpailut

Uusimmat