IS: Uimahallissa käyttäytyminen puhuttaa: Paistetaan makkaraa ja pestään pyykkiä

03.12.2013 09:45 - Rea Tallgren

Ilta-Sanomat kertoo, että uimahallien käyttäytymisetiketti on epäselvä monille.

Ilta-Sanomien tekemä soittokierros Suomen uimahalleihin paljastaa, että uimahalleissa ei aina osata käyttäytyä. Uimahallikävijöihin mahtuu kaikenlaisia ihmisiä kiukaalla makkaraa paistavista ihmisistä pyykinpesijöihin.

- He ovat tulleet pyykkiensä kanssa ja pesseet 4-5 tuntia pyykkiä uimahallissa, kertoo Vantaan uimahalleista vastaava Jaakko Haapala Ilta-Sanomille.

Jotkut myös lähtevät uimahalleihin erikoisesti varustautuneena.

- Tänne on yritetty tulla kumiveneen kanssa tai viltti mukana eväsretkelle, Haapala muistelee.

Itsensä koskettelijat ovat myös jatkuva riesa uimahalleissa.

- Yllättävän usein joudutaan puuttumaan esimerkiksi porealtaassa itseään kosketteleviin asiakkaisiin. Jos puhe ei tehoa, niin sitten tulee penaltia, porttikieltoa, Itäkeskuksen uimahallin laitospäällikkö Teemu Raatikainen kertoo.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat