Uusin laihdutustrendi: Botoxia vatsaan
Ryppyjen silottamiseen käytetty botox saattaa toimia myös laihdutusvalmisteena.
Botoxin käyttömahdollisuuksia on kartoitettu uudella tavalla norjalaisen tutkimusryhmän kesken. Tutkimuksissa botoxia ruiskutettiin vatsan lihaksiin, jolloin ruoka imeytyy vatsaan hitaammin. Teoriassa tämä tarkoittaa sitä, että laihduttaja pysyy kylläisenä pidempään - ja näin ollen syö vähemmän.
Botoxilla on todettu tutkimuksessa olevan vähemmän sivuvaikutuksia kuin muilla laihdutukseen tähtäävillä operaatioilla. Botox on myös edullisempi vaihtoehto kuin esimerkiksi leikkaus, jossa vatsalaukkua pienennetään.
Trondheimin yliopistossa Norjassa botoxin laittaminen vatsalaukkuun on suoritettu niin, että potilas nielee letkun, jossa on pieni kamera ja neula. Neulan avulla botox piikitetään vatsan lihaksiin.
Tutkijoiden mukaan botox hidastaa ruuan imeytymistä jopa 50 %.Botoxin vaikutuksia on tutkittu ihmisillä kuin myös eläimillä. Eläinkoe toteutettiin Roomassa, Italiassa.
Lähde: Daily Mail