Missä kala, siellä riita

18.03.2014 12:00 - Mikko Räsänen

Suomen kalakannoista on 2010-luvulla tullut niin arka puheenaihe, että aina kun joku kalalaji nousee otsikoihin, on kyse yleensä mehevästä riidasta. The Voicen toimituspäällikkö Mikko Räsänen esittelee kalalajit ja niistä nousseet riidat.

Lapsuudessani kalat olivat minusta maailman kiehtovimpia eläimiä. Aina veden äärelle päästessäni kiertelin rantoja toivoen näkeväni mahdollisimman suuren kalan. Uimaan opittuani halusin sukelluslasit, että voin tarkkailla kaloja veden alla. Rakkain harrastus on lapsesta asti ollut kalastus ja kalastukseen on liittynyt vain positiivisia muistoja ja kokemuksia.

Viime vuosina asia on muuttunut. Nykyään aina, kun kalat nousevat puheenaiheeksi, liittyy niihin suuri riita. Tämä pätee melkein kalalajiin kuin kalalajiin. Aloin miettiä tunnetuimpia kalojamme ja tajusin, että todella moni niistä on parin viime vuoden aikana ollut riitojen keskiössä.

Lohi

Lohi on se kalariitojen yleisin aihe. Lohiriidoissa osapuolina onkin niin ammattikalastajia, harrastajakalastajia, vesivoimayhtiöitä, luonnonsuojelijoita kuin lohijokien varsien asukkaita. Noin runsaalla osallistujajoukolla saadaankin aikaiseksi jo aika eeppisiä erimielisyyksiä.

Se on faktaa, että suurin osa Suomen Itämereen laskevien jokien lohikannoista on sukupuuton partaalla. Ammattikalastajat korostavat, että muutama lohikanta on niin elinvoimainen, että merellä riittää niiden lohia kalastettaviksi. Lohensuojelijat taas muistuttavat, että merellä nuo eri lohikannat sekoittuvat niin, että on mahdotonta kalastaa elinvoimaisia kantoja ilman, että samalla nostaa merestä uhanalaisten kantojen viimeisiä lohia ja siten edesauttaa niiden sukupuuttoon kuolemista.

Osapuolten riitely on laajentunut myös politiikkaan. Ympäristöministeri Ville Niinistö on asettunut lohensuojelijoiden taakse ja jopa esittänyt, että kalakysymykset tulisi siirää Maa- ja metsätalousministeriöstä Ympäristöministeriön alaisuuteen. Ajatus ei ole ymmärrettävästi saanut vastakaikua Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskiselta, joka on taas tukevasti ammattikalastajien takana. Jopa niin tukevasti, että ministeriössä tieteellinen näyttökin on tarvittaessa kumottu vain sillä perusteella, että se ei ole tukenut ministeriön valitsemaa linjaa.

Suomen sisäiset lohiriidat on viety EU-tasollekin. Kun vuonna 2012 puhuttiin Itämeren lohikalastuksen vuosikiintiöistä, ajoi Koskinen 108 000 kilon vuosikiintiötä. Suomen eduskunta kuitenkin jyräsi Koskisen ja äänesti sen puolesta, että Suomi tavoittelikin kiintiön asettamista puoleen eli 54 000 kiloon. Tappion kärsinyt Koskinen joutui lähtemään EU-komission kokoukseen ajamaan eduskunnan päättämää kiintiötä. Kun itse kokouksessa tuli aika äänestää suuremman ja pienemmän lohikiintiön välillä, keksi ministeri äänestää eduskunnan tahdon vastaisesti tyhjää. Vekkulimainen temppu, joka sai lohensuojelijat näkemään punaista.

Nykyisten lohikantojen suojelemisen lisäksi olisi tärkeää elvyttää vanhoja jo kuolleita kantoja. Niiden hautakivinä keskellä vanhoja lohijokia on nyt vesivoimaloita, joiden turbiinit ovat estäneet kalojen kutunousut ja tuhonneet kannat. Voimalan ohi rakennettavat kalatiet maksavat ja toistaiseksi maksajia ei juurikaan ole löytynyt. Minun on vaikea uskoa, ettei valtavilla sähköyhtiöillä olisi halutessaan varaa betonisten lohiteiden rakentamiseen. Halua ei kuitenkaan ole, koska Suomen vesilain mukaan vanhojen voimaloiden luvat ovat ikuiset, eikä nykylain puitteissa voimaloille voida asettaa vaatimuksia lohiteiden tekemisestä.

Taimen

Niin järvitaimen kuin itämeren meritaimen ovat uhanalaisia.  Vuoden 2014 alusta kaikkien taimenkantojen alamitat nousivat kannasta ja alueesta riippuen 50 tai 60 senttiin. Ei mennyt riidatta tämäkään muutos. Pohjoisessa alamittarajan nosto 50 senttiin aiheuttaa ongelman, sillä monissa Lapin pikkupuroissa on totuttu kalastamaan pieniä tammukoita eli purotaimenia, jotka eivät ilmeisesti edes koskaan kasva alamittarajan ylittäviksi.

Tammukka aiheuttaakin lainsäätäjille vielä päänvaivaa, koska tutkijoilla ei taida olla yksimielisyyttä edes siitä, ovatko taimen ja sen kääpiöitynyt versio tammukka samaa vai eri lajia. Ja jos niiden kalastuksessa käytettäisiin eri sääntöjä, niin miten ne pitäisi toisistaan erottaa.

Muikku

Jos viime vuosina otsikoissa tasaisesti pyörineiden lohiriitojen seuraaminen alkaa jo kyllästyttää, kannattaa katse suunnata eteläiselle Saimaalle. Siellä on nimittäin käynnissä alueellinen muikkusota, jossa oikeussalitkin ovat jo tulleet tutuiksi.

Kalastuslaissa määritellään yksiselitteisesti, että alueellisten kalastuskuntien tehtävä on järjestää alueellaan kalastuksen harjoittaminen ja kalakantojen hoito. Tämä on tehtävä niin, että maksimoidaan vesialueen pysyvä tuotto, eli että kalakantoja hyödynnetään järkiperäisesti. Laissa myös korostetaan, että kalastuskuntien on vältettävä toimenpiteitä, jotka voivat vaikuttaa haitallisesti luontoon tai sen tasapainoon.

Muikku on Suomen sisävesien ammattikalastajie tärkein saaliskala.

Noita lainkohtia on joissakin eteläisen Saimaan osakaskunnissa jouduttu tavaamaan huolella sen jälkeen, kun muutama ammattikalastaja on alkanut vaatia lupia troolaamiselle kalastuskuntien vesille. Suhtautuminen vaatimuksiin on yleensä ollut kriittinen, sillä trooli on maailman tehokkain avovesipyydys - niin tehokas, että esimerkiksi Ruotsissa sen käyttö sisävesillä on kokonaan kielletty, vaikka Ruotsin suuret järvet ovat huomattavasti Saimaatakin suurempia. Long Play -verkkolehti kertoi, että Saimaallakin on jo huomattu muikkukantojen kadonneen alueilta, joilla tehotroolausta on harjoitettu.

Rakentavaa keskustelua ammattikalastajien ja osakaskuntien välillä ei ole juuri nähty varsinkin, kun ammattikalastajien puhemiehenä häärää monesti juristi, jonka hyökkäävä ja epäasiallinen kielenkäyttö on tuonut hänelle jo asianajajaliitoltakin huomautuksia ja varoituksia

Kun yhteisymmärrystä ei ole löytynyt, otti yksi troolaaja oikeuden omiin käsiinsä ja kalasti Taipalsaaren Solkein osakaskunnan vesialueella luvatta. Tapaus päätyi oikeuteen ja kalastaja tuomittiin maksamaan tuntuvat korvaukset.

Keskiviikkona ollaan jälleen käräjäoikeudessa troolausasioissa, sillä nyt toinen ammattikalastaja on haastanut Solkein lähellä sijaitsevan Sammaljärven kalastuskunnan oikeuteen, koska tämä on tarjonnut alueelleen vain rajoitettua troolauslupaa, joka myönnetään tarjouskilpailun perusteella korkeimman tarjouksen jättäneelle. Ammattikalastaja ei edes osallistunut tarjouskilpailuun, vaan vaatii nyt oikeusteitse 50 000 euron korvausta troolaamisen estämisestä.

Oman mielenkiintoisen mausteensa soppaan tuo Kaakkois-Suomen ely-keskus, joka on toistuvasti asettunut vahvasti ammattikalastajien puolelle, vaikka ely-keskuksen tehtäviin kuuluisi myös ympäristönsuojelu. Longplay kertoi, että ely-keskus ei suostunut kritisoimaan ammattikalastajaa edes silloin, kun oli näyttöä luvattomasta troolikalastuksesta. Keskus myös puolsi monien ihmetykseksi ammattimaista troolauslupaa Savitaipaleen Kuolimojärvelle, vaikka siellä elää saimaannorppaakin harvinaisempi saimaannieriä, ja Riista- ja kalatalouden tutkimuskeskus kertoi troolaamisen olevan uhka koko lajin olemassaololle.

Uuden kalastuslain myötä päätökset troolauslupien myöntämisestä ovat siirtymässä osakaskunnilta ely-keskukselle. Osakaskunnat pelkäävät viime vuosien esimerkkien varjolla ely-keskuksen olevan niin vahvasti ammattikalastajien puolella, että muutoksen jälkeen troolaamista ei enää rajoiteta millään tavalla.

Kuha

Kuhakannat Suomen vesissä ovat vahvistuneet jo pitkään. Kun kyseessä on vielä yksi kotimaan parhaista ruokakaloista, luulisi, että edes kuhan kohdalla kaikki olisivat iloisia.

Väärin luultu.

Vaikka kuhakannat ovat vahvistuneet, niin poikkeuksiakin on. Esimerkiksi Kirkkonummen Pikkalanlahdelta kuhat katosivat kokonaan. Sielläkin kadon syy on johtanut riitelyyn. Monet syyttävät ammattikalastajia. Ammattikalastajat taas osoittavat syyttävän sormensa hylkeisiin ja merimetsoihin.

Toinen pitkään jatkunut väännön aihe on kuhan alamitta, joka on 37 senttiä. Kestävän kalastuksen nimeen vannovat näkevät tuon auttamatta liian pienenä, sillä kuhat tulevat kutukypsiksi vasta 40-45 sentin pituisina. Jos alamitta on pienempi kuin kutukoko, kalastetaan liian moni kuha ennen kuin ne ehtivät lisääntyä kertaakaan.

Ammattikalastajat vastustavat alamitan nostoa, koska ainakin ensimmäisinä vuosina se heikentäisi tuntuvasti heidän kokonaissaaliitaan. Vapaa-ajan kalastajat puolestaan haluavat nostaa alamittaa, koska näin on tehty Ruotsissa ja siellä muutos johti siihen, että kuhan kilomääräinen kokonaissaalis lopulta kasvoi, kun vesistä alkoikin nousta enemmän suurkuhia.

Särki ja lahna

Jo lapsena mummoni opetti minulle, että "särki on roskakala". Tuo käsitys Suomessa elää yhä valitettavan vahvasti, vaikka jo rajan takana Venäjällä särkeä arvostetaan ruokakalana ja itsekin olen syönyt niin hyvin valmistettua särkeä, että voin valehtelematta kutsua sitä gourmet-tason herkuksi.

Särkeä ja lahnaa kalastetaan suuria määriä poistokalastuksena. Niitä halutaan pois vesistöistä, koska samalla saadaan vesistöistä pois typpeä ja fosforia, jotka aiheuttavat rehevöitymistä. Luulisi, että yritys parantaa vesistöjen laatua näin saisi edes kaikkien osapuolten vilpittömän hyväksynnän. Vaan eipä saakaan.

Aiemmin kertomani Pikkalanlahden kuhakadon yhdeksi syyksi on arveltu nimenomaan poistokalastusta. Eli koska valtio on tukenut niin sanottujen roskakalojen poistoa, ovat kalastajat keskittyneet siihen ja sivusaaliina vieneet myös kuhatkin vesistöistä. Tuota teoriaa ei ole tutkimuksella vahvistettu, mutta rantakeskusteluissa se elää vahvasti.

Todellinen suuttumus poistokalastusta kohtaan leimahti, kun julkisuuteen levisi Kotkassa otettu kuva rysästä, joka oli jätetty mereen niin täynnä kalaa, että kalat mätänivät siellä. Suuttumusta kuva herätti siksi, että lain mukaan rysä täytyisi tyhjentää 48 tunnin välein ja uhanalaiset jalokalat täytyisi vapauttaa sieltä. Julkisuuteen levinneessä kuvassa näkyi ainakin yksi suuri lohikala, joka oli kuollut rysän sisään.

Suomessa käytävät kalariidat ovat osa maailmanlaajuista ilmiötä. Vastaavia riitoja käydään kaikkialla, missä on kaloja ja kalastajia - riitojen keskellä olevat kalalajit vain vaihtuvat. Pitkään on ajateltu merten ja järvien kalavarantojen olevan ehtymättömät, ja siltä se varmaan pitkään näyttikin. Kalastusmenetelmät ovat kuitenkin kehittyneet liian tehokkaiksi ja viimeisimmällä teknologialla varustetut kalastusalukset löytävät kalaparvet niin tehokkaasti, ettei kaloille jää mahdollisuutta selviytyä. Kun vielä kalan kysyntä on kasvanut tasaisesti, ovat tutkijat ennustaneet, että kalat loppuvat vuoteen 2048 mennessä.

Kalojen loppuessa loppuvat viimeistään kalariidatkin.

Mikko Räsänen on The Voicen toimituspäällikkö

Kilpailut

Uusimmat