Simpanssien elekieltä selvitettiin - ensimmäinen sanakirja julkaistu

08.07.2014 10:02 - Minna Talstila

Simpanssien on jo pitkään tiedetty olevan todella älykkäitä, mutta nyt heidän elekieltään on koottu ensimmäistä kertaa sanakirjaan.

Yleisesti tiedetään, että simpanssit ovat todella älykkäitä. Ne esimerkiksi käyttävät työkaluja ja kommunikoivat keskenään tiettyjä eleitä käyttäen. Nyt uusi tutkimus on selvittänyt, mitä eläimet kyseisillä eleillään tarkoittavat. Skotlantilaisen St. Andrews -yliopiston tutkijat kokosivatkin yhteen sanakirjan, jossa kerrotaan, mihin simpanssit jalkojensa ja käsiensä liikkeillä pyrkivät.

- On tiedetty jo yli 30 vuotta, että simpanssit kommunikoivat tällä tavalla, mutta jostain kumman syystä kukaan ei ole yrittänyt selvittää, mitä nämä simpanssit oikein yrittävät sanoa, tutkija Richard Byrne selittää. 

Primatologi ja psykologi Byrne vietti kollegansa kanssa Ugandan metsässä yhteensä 18 kuukautta tarkkaillen yli 80 simpanssia. Tutkijat kirjasivat ylös 4 500 kommunikointitilannetta sekä analysoivat eläimien käyttämiä eleitä ja muiden eläinten reaktioita.

Tutkimuksessa tunnistettiin 15 merkitystä, joihin liittyi 36 elettä. Kun simpanssi esimerkiksi tömistelee maata jaloillaan, haluaa se leikkiä. Käden kohottaminen tarkoittaa "anna tänne" ja toisen simpanssin taputtaminen taas "lopeta".

Vaikka tutkijat kokivat tuloksiensa olevan suuri edistysaskel, suhtautuu osa tiedemiehistä asiaan skeptisesti.

- Eleiden ympäripyöreys viittaa joko siihen, että simpansseilla on vähän kommunikoitavaa tai että meiltä puuttuu vielä paljon tietoa heidän ilmauksistaan ja toiminnastaan. Kaiken lisäksi merkitykset eivät vaikuta menevän muiden vähemmän sivistyneiden eläimien sanattoman kommunikaation edelle, evoluutiobiologi Susanne Shultz kertoo BBC:lle.

Uutisoimme aikaisemmin, että simpansseilla vaikuttaa olevan myös omia muoti-ilmiöitä. Lue lisää täältä.

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat