Viikon sankaritarina: Kissa pelasti hylätyn vauvan pakkasesta Venäjällä

17.01.2015 18:15 - Linda Arponen

Pitkäkarvainen Masha-kissa piti pienen poikavauvan lämpimänä siihen asti, kunnes hänet löydettiin.

Venäläisessä Obninskin kaupungissa tapahtui viime viikolla hurja tapaus, kun alle 12-viikkoinen hylätty poikavauva löydettiin pahvilaatikosta erään kerrostalon portaikosta.

Tilanteesta selvittiin kuitenkin säikähdyksellä, sillä pahvilaatikko kuului paikalliselle kulkukissalle Mashalle, joka pojan löydettyään päätti pitää lapsesta huolta ja tarjota tälle lämpöä.

Vauvan löysi yksi naapureista, joka oli kuulevinaan laatikon luota kovaäänistä maukumista. Koska kissa on talon vakioasukas, lähti naapuri tarkistamaan, onko kissalla kaikki hyvin.

Masha-kissa on asunut kolme vuotta kyseisessä kerrostalossa, jonka asukkaat ruokkivat ja hoitavat sitä. Päivä, jolloin kissa löysi vauvan pahvilaatikostaan oli jäätävä, mutta vauvan löytäneen naapurin mukaan vauva oli löydettäessä hyvin lämmin.

- Masha piti vauvan lämpimänä useiden tuntien ajan ja maukui apua, kertoi nainen.

Kyseinen naapuri kertoi löytäneensä porraskäytävästä myös kassin, joka sisälsi vauvan ruokaa ja vaippoja. Poika oli hänen mukaansa myös siististi puettu.

Eniten pojasta oli kuitenkin huolissaan Masha, joka seurasi tilannetta vielä poliisin ja ambulanssinkin saavuttua. Naapurin mukaan kissa pysyi vauvan lähellä, eikä olisi halunnut päästää sitä menemään.

- Kun ambulanssin työntekijä otti vauvan viedäkseen hänet autoon, seurasi kissa heitä säälittävästi maukuen.

Kissaäiti yritti jopa hypätä mukaan ambulanssiin uuden lapsensa kanssa. Ambulanssin lähdettyä kissa odotti monta tuntia auton palaamista tien vieressä.

Poikavauva vietiin sairaalaan, jonka lääkäreiden mukaan lapsi on terve ja voi hyvin. Monet paikalliset ihmiset ovat jo tarjoutuneet auttamaan pientä poikaa.

Poliisi yrittää nyt löytää lapsen vanhempia kun taas Masha saa erityistä huolenpitoa ja sankarikohtelua kerrostalonsa asukkailta.

Voit katsoa videon aiheesta alta.


Lue myös: Kissa opettaa vauvaa puhumaan - viikon suloisimmasta videosta tuli nettihitti

Lähde: RT

Kilpailut

Uusimmat