Harkitse vielä kerran – 7 asiaa, joita ei kannattaisi tehdä puolenyön jälkeen

08.02.2015 20:15 - Linda Arponen

Jos et ole vielä puoliltaöin nukkumassa, muista, että monet muut ovat.

Viimeistään aikuisiällä puolenyön pitäisi alkaa olla merkki siitä, että on aika rauhoittua ja alkaa miettiä nukkumaanmenoa. Toki sen jälkeen voi myös valvoa, mutta silloin kannattaa pitää huoli siitä, ettei tee mitään sellaista, jonka tekemistä saattaa katua seuraavana aamuna.

Esimerkiksi nämä asiat ovat sellaisia, jotka olisi syytä jättää tekemättä pimeän laskeuduttua:

Työsähköpostin lähettäminen

Vaikka olisitkin täysin selvin päin, älä hoida työasioita yöaikaan. Jos teet yhdenkin kirjoitusvirheen ja vastaanottaja näkee viestin lähteneen yöllä, olettaa hän automaattisesti sinun juoneen jotain. Jos olet siis virkeä ja haluat välttämättä kirjoittaa yöllä, odota kuitenkin aamuun ennen viestin lähettämistä ja muista lukea se sitä ennen vielä kerran lävitse.

Päiväunien nukkuminen

Ajattelitko nukkua päiväunet ennen kuin lähdet ystäviesi kanssa ulos? Päiväunet puolenyön jälkeen eivät kuitenkaan ennusta hyvää; et luultavasti tule heräämään ennen aamua. Ja jos heräätkin, sotket vähintäänkin unirytmisi.

Jättimäisen aterian syöminen

On yleisesti tiedetty fakta, ettei yösyöminen tee hyvää. Yöllä emme tunne itseämme yhtä nopeasti kylläiseksi, jonka vuoksi saatamme syödä vielä pitkään senkin jälkeen, kun meidän oikeasti enää tarvitsisi. Jos tunnet itsesi kuitenkin nälkäiseksi puolenyön jälkeen, kokeile syödä jotain kevyempää, kuten porkkanoita, selleriä tai kofeiinitonta teetä.

Kalliiden nettiostosten tekeminen

Saatat selailla yöllä nettikauppojen houkutuksia silmät kiiluen. Heräteostokset kannattaa kuitenkin jättää ostamatta tai jättää ainakin sellaiseen kellonaikaan, jolloin et ole puoliunessa. Ennen kuin siis ostat viidensadan euron käsilaukun, nuku yön yli ja palaa kauppaan uudelleen virkein mielin.

Elämää mullistavien päätösten tekeminen

Myös sellaiset päätökset, joiden vaikutukset näkyvät vielä pitkänkin ajan kuluttua, kannattaa jättää seuraavaan päivään. Päätä siis mieluummin päivänvalossa asuntokaupoista, lemmikin hankinnasta, remontista tai muusta enemmän pohdintaa vaativasta asiasta.

Vakavista asioista keskusteleminen

Mahdollisuudet siihen, että vakava keskustelu muuttuu riidaksi, ovat huomattavasti suuremmat yölliseen aikaan. Jutelkaa mieluummin siis silloin, kun olette molemmat levänneitä ja rauhallisempia.

Sosiaalisessa mediassa vakoileminen ja kirjoittaminen

Monilla meistä voi olla paha tapa vakoilla esimerkiksi Facebookissa kavereiden kavereiden kavereita, mutta katso, ettet harrasta sitä liian myöhään. Väsyneenä saatat esimerkiksi klikata itsesi vahingossa tällaisen itsellesi tuntemattoman ihmisen kaveriksi ja kirjoittaa kommentteja, joita et valoisalla luultavasti sanoisi.

Lue myös: Asiat, jotka vain unettomuudesta kärsivät ymmärtävät

Lähde: Bustle

Kilpailut

Uusimmat