Nasan merkittävä löytö: Avaruudesta löytyi "toinen maapallo"

24.07.2015 07:52 - Reetta Haverinen

Jännitys tiivistyy: avaruudessa saattaa nimittäin hyvinkin olla elämää!

Eilen Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto Nasa kertoi Kepler-avaruusteleskoopin, joka laukaistiin avaruuteen vuonna 2009, tehneen varsin merkittävän havainnon. Noin 1400 valovuoden päässä meistä on Maan kanssa hyvin samankaltainen eksoplaneetta, jolta saattaisi hyvinkin löytyä elämää.

Kepler-452b nimiseksi planeetaksi nimetty löytö on maata kookkaampi, mutta sen massasta ja koostumuksesta ei ole vielä varmuutta. Aiemmat tutkimukset kuitenkin viittaavat siihen, että planeetta on kiviplaneetta, aivan kuten maapallommekin. Nasan mukaan Kepler-452b kuuluu Cygnus-nimiseen tähdistöön. Siten planeetta ei sijaitse omassa aurinkokunnassamme.

Kepler-452b kiertää tähteään lähes samalla etäisyydellä kuin maapallo kiertää Aurinkoa. Siten planeetalla on hyvät edellytykset elämän kehittymiselle. Jos planeetalta löydetään vielä vettä, on entistä todennäköisempää, että pallolta löydetään merkkejä elämästä.

Nähtäväksi siis jää, onko "planeetta serkkumme" täysin kelvollinen asuinpaikka.


Kepler-luotain on tehnyt jo aiemmin merkittäviä löytöjä. Aiempi maan kaltainen planeettalöydös, Kepler-22b, tehtiin vuonna 2011. Uutisoimme Kepler-22b:stä lähes heti, kun Nasa julkisti tuoreen uutisensa vuonna 2011. Pääset aiempaan artikkeliimme tästä

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat