Runsaat kuukautiset johtuivat shokkilöydöstä - oma kaksossisar oli kivettynyt munasarjoihin!

19.08.2015 16:45 - Senni Loikala

Brittiläinen nainen järkyttyi pahemman kerran, kun hän meni gynekologille vuosien tauon jälkeen. 

Brittiläinen kahden lapsen äiti Jenny Kavanagh, 45, meni gynekologille vaihtamaan ehkäisykierukan. Nainen oli vältellyt lääkäriä mahdollisimman pitkään, mutta yhtäkkiä erityisen runsaiksi muuttuneet kuukautiset saivat hänet huolestumaan. Aikaa kierukan asentamisesta oli vierähtänyt jo 15 vuotta, joten Jenny tunsi olevansa pakon edessä.

Vastaanotolla Jennya odotti järkytys: Hänen munasarjoissaan näkyi olevan kymmenen sentin verran ylimääräistä massaa. Naiselle kerrottiin, että se voisi tappaa hänet hetkenä minä hyvänsä. 

Lisätutkimukset osoittivat, että vaarallinen massa oli Jennyn kaksossisar. Sikiö oli kasvanut jo äidin kohdussa Jennyn sisällä, eivätkä lääkärit olleet tuolloin huomanneet asiaa. Naisen sisälle kivettynyt sikiö ei ollut estänyt häntä tulemasta raskaaksi ja saamasta terveitä lapsia.

Sikiö, jolla kerrotaan olleen silmä ja hampaat sekä tummat hiukset, oli ollut Jennyn munasarjoissa 45 vuotta.

"Yritän olla tuntematta surua"

Sikiö saatiin operoitua pois Jennyn munasarjoista. Traaginen tapaus sai naisen luonnollisesti mietteisiinsä. Hän näki kuvan sikiöstä, joka oltiin leikattu pois hänen munasarjoistaan.

- Jos olen rehellinen, olin surullinen nähdessäni sikiön sen koon ja painon vuoksi. Se oli ollut jo vauvan näköinen, Jenny kertoo.

- Mutta yritän olla tuntematta itseäni surulliseksi tästä. Yritän muistaa, ettei sillä ollut sydäntä eikä aivoja, hän jatkaa.

Kun Jenny näytti kuvaa sikiöstä äidilleen, oli tilanne myös hänelle järkytys.

- Hän oli todella surullinen, hän näki syntymättömän lapsensa ja minun syntymättömän kaksossisareni.

Pääset katsomaan kuvia Jennystä täältä.

Lue myös: Kohdussako leppoista? Sinullakin on saattanut olla yllättävän kiire sikiönsä

Lähde: Daily Star

Kilpailut

Uusimmat