Kuva: Fotolia

Haluaisitko ottaa päiväunet työpaikalla? Kohta se voi hyvinkin olla mahdollista

06.04.2016 08:15 - Iiro Myllymäki

Mediavaikuttaja Arianna Huffington uskoo päiväunien tehostavan työntekoa.

Kukapa meistä ei silloin tällöin kärsisi väsymyksestä töissä? Tällä hetkellä yleisin ratkaisu ongelmaan on vain jatkaa työntekoa väsymyksestä kärsien, kenties kahvin suomalla pienellä avustuksella.

Tulevaisuudessa työpäivän aikana voi helposti ottaa päiväunet, jos on uskominen bisnesnaista ja päätoimittajaa Arianna Huffingtonia, 65. Huffington ennustaa, että nukkumistilat ovat kahden vuoden päästä työpaikoilla yhtä yleisiä kuin neuvotteluhuoneet.

- Iltapäivän päiväunet parantavat työntekijän suoriutumista, Huffington sanoo.

Huffington on kirjoittanut aiheesta The Sleep Revolution -kirjan. Uni on hänelle sydämenasia.

”Kirjoitin kirjan tutkiakseni tätä muinaista, välttämätöntä ja mysteeristä ilmiötä kaikista kulmista ja tutustuakseni tapoihin, joilla voimme käyttää unta saavuttaaksemme kontrollin elämästämme”, Huffington kirjoittaa Huffington Postin blogissa.

Nukkumistiloja on jo esimerkiksi Googlen ja Ben & Jerry’sin toimistoissa. Olisitko sinä kiitollinen, jos työpaikallasi olisi oma tilansa pienille nokosille?

Lue myös: Mistä koostuvat kunnolliset yöunet? Tutkijat selvittivät

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat