Jouluapulaisille oli tänä vuonna tarjolla aiempaa vähemmän työpaikkoja, kertoo Duunitori. Duunitorin mukaan sen sivuilla julkaistiin syys-lokakuussa yli 700 jouluapulaisten työpaikkailmoitusta, mikä on noin 25 prosenttia viime vuotista vähemmän.
– Epävarma taloustilanne vähentää myös kausityöntekijöiden rekrytointia. Se on sääli, sillä kesätyöpaikat ja jouluapulaisten työt ovat monelle nuorelle matalan kynnyksen väylä työelämään. Onneksi näitä paikkoja löytyy kuitenkin tällaisessakin työllisyystilanteessa, sillä aina on tarvetta loma-aikojen sijaisille ja joulusesonki on tärkeä monella alalla, kommentoi Duunitorin viestintäjohtaja Aino Salonen.
Lue myös: Oletko joululaulujen mestari? Testaa tietosi tunnistamalla laulut vain muutamien sanojen perusteella
Tänä syksynä eniten jouluapulaisille oli työpaikkoja avoinna myynti- ja kaupanalalla, ravintola- ja matkailualalla sekä sosiaali- ja hoiva-alalla.
Eniten kiinnostivat joulukuusen myyjien työt, postin joulusesongin työntekijän hommat sekä pakohuoneen assistentin pesti pikkujoulusesonkiin.
Joulukuusien myyjiä hakeva ilmoitus keräsi peräti yli 15 000 lukukertaa.
Etenkin Pohjois-Suomessa oli tarjolla myös eksoottisempia työpaikkoja, kuten lumiukkoja sekä ranskankielisiä tonttuja.
Lue myös: Suomalaisten suosikkijoululaulu selvisi – oletko samaa mieltä?
– Joulun ajalle ja talven lomasesonkiin on tarjolla monia epätavallisia tehtäviä, joita on etenkin Pohjois-Suomessa. Matkailu vetää lomailijoita pohjoiseen, ja Lapin eksotiikka houkuttelee hakemaan tekijöitä erottuvilla ammattinimikkeillä, kuten Sauna Host tai revontuliopas. Tietysti myös joulupukkien ja tonttujen kysyntä kasvaa joulun lähestyessä.
Edellä mainittujen lisäksi Duunitorilla ilmoitettiin muun muassa seuraavista työtehtävistä; yksityiskokki, safariopas, safaritonttu, salitonttu, kokkitonttu, joulupukki, asiakaspalvelijatonttu Joulupukin kammariin sekä lumihuvipuistotyöntekijä.
Lähde: Duunitori