Etsi
Audiopornoa voi kuunnella monessa eri paikassa ja sitä yleensä käytetään masturbointiin tai ihan vain ajanvietteeksi.
Jodi voi aiheuttaa lemmikeille myös haittavaikutuksia.
Sateita voi tulla rankastikin.
Hävikki voi koitua nyt uskomattoman kalliiksi.
Hatusta on syytä pitää kiinni, sillä nyt tuulee.
Jupiterin erottaa nyt vaivatta paljaalla silmälläkin.
Lidlin paistopisteeltä löytyy kätevä luukku, joka on kuitenkin osalle vielä tuntematon.
Yöpakkaset leviävät Lapista muuallekin Suomeen.
Uudenmaan yltä otetussa ilmakuvassa näkyy ilmiselvästi pandakarhun pää, eikä se ole sattumaa.
Toisinaan viranomaisten viestit ovat myös ihan aitoja, vaikka liikkeellä on paljon huijauksiakin.