Suomalaisten suosikkikohteeseen, Kanariansaarille, on odotettavissa lähipäivinä hurjaa säätä. Forecan mukaan keskiviikon ja torstain aikana alueella kannattaa olla varuillaan, sillä Claudia-myrsky tekee tuloaan ja saa suurella todennäköisyydellä aikaan hurjia vesisateita.
Forecan mukaan myrskyn tuomat rankat ukkosrykelmät voivat tuoda mukanaan jopa 100 millimetriä vettä vuorokaudessa. Määrä on hurja, sillä se vastaa paikoin normaalia vuoden sadekertymää. Esimerkiksi Maspalomaksessa sataa tilastojen mukaan vuodessa noin 69 millimetriä vettä. Torstaina määrä voi kuitenkin nousta 80 millimetriin.
Rankat sateet voivat aiheuttaa vaarallisia äkkitulvia sekä mutavyöryjä. Erityiseen valppauteen Foreca kehottaa Teneriffan ja Gran Canarian eteläisissä kohteissa olevia.
Myös tuuli ja aallokko ovat äitymässä rajuksi. Keskiviikon ja torstain aikana Kanariansaarilla esiintyy myrskypuuskia ja arvaamatonta aallokkoa.
Lue myös: Säässä on tällä viikolla tapahtumia joka lähtöön, sanoo Foreca – saadaanko lunta myös etelään?
Lähde: Foreca