Tiesitkö? Miehillä enemmän paineita peniksen koosta kuntosalilla kuin sängyssä!

14.06.2013 13:15 - Senni Loikala

Tuore tutkimus osoittaa, että miehet kokevat eniten epävarmuutta vartaloistaan muiden miesten edessä.

Paineet ihanteellisen vartalon saavuttamisesta voivat monilla olla kovat. Aina kuitenkaan timmiksi rantaleijonaksi ei välttämättä haluta oman partnerin takia, vaan monet haluavat yhtä hyvän vartalon kuin kavereillakin.

Tuore austalialainen tutkimus osoittaa, että erityisesti miehet tuntevat epävarmuutta sukukalleuksiensa koosta - ja tekevät niin muuallakin kuin makuuhuoneessa.

- Monet tuntevat itsensä kaikkein epävarmimmaksi peniksensä koosta ympäristöissä, joissa toiset miehet voivat nähdä ne, kuten kuntosalien pukuhuoneissa, kertoo Annabel Chan Feng Yi.

Suurin osa tutkimukseen osallistuneista miehistä olivat epävarmoja peniksen kokonsa lisäksi vartalokuvastaan ja painostaan. Chan kuitenkin tuo esille, etteivät miehet usein saa riittävää ammattitukea eikä heillä ole sopivia  väyliä keskustella vartaloihinsa liittyvistä huolistaan.

 Lähde: Daily News

Kilpailut

Uusimmat