Kuva: Fotolia

Suojaa sänkysi lutikoilta - vaihda petivaatteesi oikean värisiksi

26.04.2016 13:15 - Senni Loikala

Tuoreet testit osoittavat, etteivät lutikat hakeudu valoisaan aikaan minkä tahansa värisiin paikkoihin.

Sängyissä lymyilevät, ihmisestä verta öisin imevät lutikat viihtyvät parhaiten punaisissa ja mustissa petivaatteissa. Puolestaan vihreitä ja keltaisia värejä ne usein pyrkivät karttamaan, uutisoidaan Discovery News -tiedesivustolla.

Uusi tieto lutikoiden värimieltymyksistä perustuu tutkimukseen, josta on kirjoitettu myös Journal of Medical Entomology -julkaisussa. Tutkimuksessa lutikoille rakennettiin eri värisiä ”suojapaikkoja” laboratorio-olosuhteissa. Näin tutkijat pääsivät testaamaan, mitkä värit vetivät lukijoita eniten puoleensa.

(kuva: Fotolia)

Aiemmin spekuloitiin, menisivätkö lutikat mihin tahansa paikkaan yrittäessään piiloutua. Nämä väritestit joka tapauksessa osoittavat, että valoisassa liikkuvat lutikat valitsevat suojapaikkansa värin perusteella”, tutkijat kertovat.

Hakeutuvat toistensa seuraan

Tutkijat uskovat tietävänsä syyn sille, miksi lutikat innostuvat juuri punaisesta väristä:

Uskoaksemme tärkein syy lutikoiden punaiseen väriin mieltymiseen on se, että lutikat itse ovat punertavia, joten ne menevät (punaisiin) paikkoihin, koska ne tahtovat hakeutua muiden lutikoiden seuraan.

Tutkimuksesta selvisi, että lutikoiden värimieltymykset vaihtelevat ainakin niiden sukupuolen, iän, kylläisyyden sekä yksin tai ryhmässä olemisen perusteella. Tästä huolimatta suurin osa lutikoista suosi punaista ja mustaa väriä, ja enemmistö kartteli keltaisen ja vihreän sävyjä.

Jos tahdot pienentää lutikkariskiä, kannattaa sinun tämän tutkimuksen mukaan valita sänkyysi keltaiset tai vihreät petivaatteet, tai ainakin välttää punaisia ja mustia petivaatteita.

Lähde: Discovery News

Lue myös: 6 hygieniatuotetta, joita ei pitäisi jakaa kenenkään kanssa

Kilpailut

Uusimmat