Kuva: Mikko Räsänen

Pipsa Hurmerinta: "Ruuan hintaa pitäisi nostaa paljon!"

20.03.2018 10:45 - Henna Koste

Tv-kokki Pipsa Hurmerintaa harmittaa, että ruokaa lapataan roskiin. Silti moni toivoisi, että ruoka on halvempaa.

Juontajana tutuksi tullut kokki ja ruokakirjailija Pipsa Hurmerinta on huolissaan ruokahävikistä.

- Hävikki on todella suuri ongelma Suomessa ja globaalisti. Aina puhutaan, että ruoka on niin kallista, mutta kuitenkin sitä heitetään roskiin enemmän kuin koskaan. Ei se ole liian kallista. Ainoa keino hävikkiä vastaan on taistella, on se, että ruuan hintaa nostettaisiin niin paljon, että se olisi niin arvokasta, ettei sitä heitettäisi roskiin, Hurmerinta korostaa. 

Hurmerinnan ja Meri-Tuuli Väntsin tuore keittokirja Samassa liemessä muistuttaa, että terveellinen ruoka voi olla helppoa ja yksinkertaista. Reseptejä löytyy tyylikkäistä juhlaherkuista koko perheen arkiruokiin.

Hurmerinta kertoo, että hänen oma lapsensa on nirso ruuan suhteen.

- Olen päättänyt, että tämä on sellainen taistelu, jonka käyn. Monesta muusta olen päästänyt irti, mutta ruoka ja ruoka-ajat ovat tosi tärkeitä. Jos hän ei syö, niin ruokaa saa silti seuraavan kerran vasta, kun on ruoka-aika, Hurmerinta kertoo.

Hän toteaa konstin olevan toimiva. 

Lue myös: MTV: Harri Syrjänen kokkasi ensimmäistä kertaa ruokaa sirkoista - katso video

Kilpailut

Uusimmat