Kuva: Shutterstock

Miten paljon lapset katsovat tv:tä päivittäin? Tilanne hälyttävä alle kaksivuotiailla

19.02.2019 15:45 - Senni Loikala - Luettu 492 kertaa

Tutkijat selvittivät, millaisia muutoksia lasten ruutuajassa on tapahtunut vuosien mittaan.

Amerikkalaisia tutkijoita kiinnosti, millaisia muutoksia lasten ruutuajassa on tapahtunut vuosien saatossa. Tutkijat analysoivat aiempaa tutkimusmateriaalia, joka oli peräisin vuosilta 1997 ja 2014. Tutkimusmateriaali koostui vanhempien kirjanpidosta siitä, miten paljon heidän lapsensa olivat katsoneet televisiota ja käyttäneet älylaitteita.

Dramaattisin muutos oli tapahtunut alle kaksivuotiaiden lasten kohdalla. Heidän ruutuaikansa oli reilusti tuplaantunut vuodesta 1997 vuoteen 2014. Alle kaksivuotiaat viettivät ruutuaikaa keskimäärin 1,32 tuntia päivässä vuonna 1997, kun taas vuonna 2014 ruutuaika oli jo 3,05 tuntia päivässä.

3-5-vuotiaiden lasten ruutuaika oli keskimäärin 2,47 tuntia vuorokaudessa vuonna 1997. Tämän ikäryhmän kohdalla ei tapahtunut merkittäviä muutoksia ruutuajassa vuosien saatossa.

Hyviäkin puolia on, liika on silti liikaa

Lasten ruutuajasta puhutaan joskus kielteiseen sävyyn. Lastenlääkäri Wendy Sue Swanson näkee lasten television katselussa ja älylaitteiden käytössä hyviäkin puolia.

- Kun vanhemmat ovat kiireisiä ja pitäisi saada muutama välttämätön asia hoidettua, ja joissain tilanteissa yksihuoltajien kohdalla, television katselu toimii tehokkaasti lapsen huomion pitämisessä ja vanhemmat pystyvät hoitamaan asioitaan helpommin.

Liika television katselu tai älylaitteiden käyttö voi kuitenkin olla haitaksi lapselle. Liiallinen käyttö on yhdistetty esimerkiksi viivästyksiin kognitiivisten taitojen, sosiaalisten taitojen ja kielen ja tunne-elämän kehityksessä, uutisoi CNN. Syyksi on arveltu esimerkiksi sitä, että ruutuaika on yleensä pois vuorovaikutuksesta vanhempien kanssa.

Lue myös: Kannusta lasta liikkumaan - näin onnistut!

Lue myös: Äiti antoi 6-vuotiaan lapsensa ottaa raidat hiuksiinsa - käynnisti silmittömän riidan  

Lue myös: Isän nerokas ratkaisu sai lasten nirsoilun täysin kuriin – ateriat eivät menee enää kinasteluksi

Lähde: CNN

Uusimmat