Kuva: Shutterstock

Miltä suomalaiskodeissa näyttää? Katso, kuulutko enemmistöön

06.09.2019 15:15 - Henna Koste

Tuore tutkimus kertoo, että suomalaiset haluavat verhot ikkunoihin.

Laminaattilattia, maalatut seinät ja verhot ikkunoissa – nämä löytyvät suuresta osasta suomalaiskoteja. Suurin osa kalusteista hankitaan käytettynä ja sisustus on yksi- ja kaksiväristä. Nämä asisat selviävät Tori.fi:n tuoreessa kyselytutkimuksessa.

Pienet remontit tehdään itse ja verhoja ei vaidella juhlakausien tai vuodenaikojen vaihtuessa. Tori:n markkinointipäällikkö Laura Kuusela muistuttaa, että kyseessä on toki enimmistön mielipiteet ja vähemmistöstä voi löytyä paljonkin erimielisiä.

- Mutta verhot haluaa liki 90 prosenttia vastaajista, Kuusela kertoo. 

Liki joka viides ei sisustaessaan mieti ekologisuutta. Heille, jotka arvostavat ekologisuutta sisustuksessa, käytettyjen kalusteiden hankkiminen on suosituin tapa siihen.

– Lähes 40 prosenttia on valmis hankkimaan kalusteita kulloisenkin asunnon mukaan. He panostavat siis siihen, että koti näyttää mahdollisimman hyvältä. Vaihtoehtohan on käyttää olemassa olevia kalusteita, vaikka tila ei niitä niin kutsuisikaan puoleensa, Kuusela kertoo.

Kyselyyn osallistui 1108 vastaajaa.

Lue myös: Neljä trendikästä tapaa päivittää koti syksyyn - eivät maksa maltaita

Lue myös: Uudet Muumi-astiat julkistettiin - sesonkituotteissa Muumipeikko hämmästelee tuttua lumi-ilmiötä

Kilpailut

Uusimmat