Muovikelmu historiaa? Uuden keksinnön avulla voit säilyttää kasvikset tuoreena pidempään

03.07.2014 13:15 - Minna Talstila

Uuden säilömisvälineen suunnittelijat lupaavat, että puolitetut hedelmät ja vihannekset säilyvät heidän tuotteellaan pidempään kuin esimerkiksi muovipussissa tai -kelmussa.

Kaksi suunnittelijaa on kehittänyt välineen, joka voisi korvata muovipussit, -kelmut ja alumiinifolion ruoan säilytyksessä. Food Huggers -nimiset silikoniset kiekot muotoutuvat puolitettujen hedelmien ja vihannesten ympärille ilmatiiviisti ja näin parantavat säilyvyyttä.

Tuotteen idea vaikuttaa kieltämättä nerokkaalta ja se on kaiken lisäksi yksinkertainen. Adrienne McNicholasin ja Michelle Ivankovicin kehittämä silikonikiekko nimittäin toimii hedelmien ja vihannesten oman kuoren korvikkeena. 

Naisetpyrkivät tuotteellaan taistelemaan jätteiden määrää vastaan, sillä esimerkiksi Yhdysvalloissa suuri osa elintarvikkeista päätyy kaatopaikalle. 

Pääset katsomaan kuvia tuotteista täältä

Tiesitkö sinä, että jääkaapissa ei saisi säilyttää esimerkiksi tomaatteja tai perunoita? Lue täältä koko lista ruoka-aineista, joita ei pitäisi säilyttää kylmässä.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat