Kuva: Fotolia

Hurja väite: Juusto aiheuttaa samanlaista addiktiota kuin kovat huumeet

27.01.2016 12:15 - Rea Tallgren

Michiganin yliopiston tutkijoiden mukaan juustoa sisältävät ruuat mielletään kaikista addiktoivimmiksi. Syy löytyy yhdestä ainoasta ainesosasta.

Michiganin yliopiston tutkijat ovat julkaisseet tutkimuksen, jonka mukaan juusto saa aikaan samanlaisia addiktoivia tunteita kuin esimerkiksi kovat huumeet saisivat. Selitys on yhdessä ainesosassa.

Juusto sisältää kaseiinia, joka stimuloi aivoissa opioidi-reseptoreita - samoja kohtia siis, joita kovat huumeet stimuloivat. Kyseiset reseptorit saavat aikaan euforian ja onnen tunnetta - jälleen kerran samanlaisia tuntemuksia siis, kuin mitä kovat huumeet mahdollisesti aikaan saavat. 

Pizza kaikista ruuista addiktoivin

Tutkijat selvittivät 500:n ihmisen avulla, millaisia ruokia ihmiset pitävät kaikista addiktoivimpina. Kävi ilmi, että pizza on kaikista addiktoivin. Pizzan lisäksi kaikissa muissakin addiktoivimmiksi mielletyissä ruuissa oli juustoa - ja täten myös kaseiinia. 

Tutkijoiden mukaan löydös saattaa auttaa ymmärtämään helpommin syitä esimerkiksi ylipainon taustalla. Lisäksi se saattaa jatkotutkimusten myötä vaikuttaa myös tuleviin ravintosuosituksiin. 

Lue myös: Aineenvaihdunta käyntiin heti aamusta: Katso teho-smoothien resepti

Lähde: Standard

Kilpailut

Uusimmat