Unohda kaupan margariinit: Terveellisin levite syntyy kotona

28.11.2013 07:45 - Katariina Näreaho

Prosessoitujen margariinien sijaan jokainen voi valmistaa kotonaan terveellisen ja maukkaan levitteen itse.

Vaikka kaupan margariinit ovat perusajatukseltaan hyviä, eli ne sisältävät kovien rasvojen lisäksi juoksevia öljyjä, on niissä myös varjopuolensa: pitkälle viety prosessointi. Margariinit käyvät läpi rankan teollisen käsittelyn, jolloin niiden öljyt on muutettu täysin mauttomaan, hajuttomaan ja lähes värittömään muotoon. Lopulta harmaan öljymassan joukkoon sekoitetaan väri- ja makuaineet sekä voi.

Rankasti käsitellyille margariineille löytyy kuitenkin terveellisempi vaihtoehto: kotitekoinen levite, jonka jokainen voi maustaa haluamallaan yrtillä tai vaikka valkosipulilla.

- Margariini kannattaa tehdä itse. Näin jokainen voi itse valvoa, mitä raaka-aineita margariiniin menee. Kotona saa saman lopputuloksen mutta omien käsien kautta, ja vähemmän prosessoituna, Puhdistamon Joni Laiho vinkkaa.

Puhdistamon herkkulevite

270 grammaa voita

1 dl Udo's Choice kasviöljyä

Nippu ruohosipulia tai murskattua valkosipulia makua antamaan


1. Sulata voita mikrossa tai kattilassa juuri sen verran, että se alkaa pehmetä. Hienonna sillä välin ruohosipuli tai murskaa valkosipuli.

2. Kaada pehmeän voin joukkoon kasviöljy sekä ruohosipuli tai valkosipuli. Sekoita tasaiseksi. Parhaan lopputuloksen saat käyttämällä tehosekoitinta.

3. Laita levite rasiaan ja jähmettymään jääkaappiin.

Säilytä margariini kannellisessa rasiassa. Levite säilyy noin kuukauden ajan jääkaapissa.

Lue lisää Puhdistamosta täältä.

Kilpailut

Uusimmat