Kuinka monet kengät tarvitset matkalla? Katso vinkit tehokkaaseen pakkaamiseen

02.06.2013 16:15 - Laura Sulkava

Pakkaamisessa tärkeintä on olla käytännöllinen ja unohtaa ne ihanuudet, joita matkassa "ehkä tarvitsee". Hankaluus piilee yhtälössä, jossa täytyy valita tarvittavat tavarat, mahduttaa ne laukkuun ja organisoida siten, että ne on helppo löytää.

Rajoitetussa matkatavaramäärässä positiivista on, että ei tule kannettua liian isoja kantamuksia reissussa, vaan priorisoinnin joutuu tekemään kotona. Tosin, kokenutkin reissaaja tietää, että kaikkea tarvittavaa on vaikeaa saada mahtumaan yhteen kassiin. Seuraavilla vinkeillä voit opetella optimoimaan tavaroiden pakkaamisen.

Käsimatkatavarat

Ennen, kun pohdit mitä tavaroita valitset käsimatkatavaroihin, ota selvää lentoyhtiön kokovaatimuksista laukulle. Eri lentoyhtiöiden välillä koot vaihtelevat ja saattavat olla hyvinkin tiukasti säännöstellyt.

Kassiksi kannattaa valita mahdollisimman kevyt vaihtehto, johon jää mahdollisesti hieman tilaa paluumatkaa varten. Sisällöksi kannattaa valita tavaroita, joilla pärjää seuraavat päivät, jos ruumaan menevä laukku ei saavukaan määränpäähän samaan aikaan kanssasi.

Tee lista

Listaamalla tarvitsemasi tavarat ja vaatteet, voit tehdä karsinnan jo ennen pakkaamista. Tarvittava määrä tavaroita ei välttämättä ole sama kuin matkasi kestämä aika. Määränpäässä saattaa olla esimerkiksi edullinen pesupalvelu, jolloin vaatteita voi käyttää useampaan kertaan matkan aikana.

Kassissa paljon tilaa vievät kauneudenhoitotuotteet, joiden mukaanottaminen kannattaa kyseenalaistaa. Aineet voi siirtää pienempiin purkkeihin tai ostaa määränpäästä. Hotellin varustetaso kannattaa myös tarkistaa etukäteen, jotta tietää kannattaako hiustenkuivaajaa tai shampoota ylipätään ottaa mukaan.

Lista auttaa näkemään konkreettisesti tavaroiden ja vaatteiden määrän sekä muistamaan kaiken oleellisen. Listan voi säilyttää ja käyttää seuraavalla matkalla suunnittelupohjana.

Valitse vaatteet harkiten

Vaatteiden valinnassa kannattaa muistaa pitää järki mukana. Vaikka kaappi pursuaisi ihania kesävaatteita, joita et ole vuoteen kerennyt käyttämään, et kerkeä niitä kaikki viikon aikana päällesi laittaa. Valinnanvaikeuden iskiessä, kannattaa tehdä vaatteista asukokonaisuuksia ja karsia ne, jotka eivät sovi useimpien kanssa.

Jos olet lähdössä kylmään maahan, voit toppatakin sijaan ottaa kevyemmän kuoritakin, fleecen ja hupparin. Kerrospukeutumisella tulos on todennäköisesti yhtä lämmin kuin paksulla takilla, mutta vaatteet vievät laukussa vähemmän tilaa.

Kun olet pakkaamassa, katso vielä jokaista vaatetta ja mieti tarvitsetko sitä.

Kengät

Kengät vievät kassissa paljon tilaa, joten kannattaa miettiä tarkoin, tarvitsetko kaikki valitsemasi kengät. Jos tarvitset, kannattaa palata edelliseen kohtaan pohtimaan asukokonaisuuksia. Valitse vaatteet siten, että tarvitset mukaan mahdollisimman vähän kenkiä. Lyhyemmälle matkalle riittää varmasti yksi matala pari ja korkokengät.

Vaatteiden rullaus

Jos laukussa meinaa tila loppua kesken, kannattaa vaihtaa pakkaustekniikka rullaukseksi. Vaatteisiin ei jää ryppyjä ja rullat vievät vähemmän tilaa kuin taitteleminen. Rullaaminen toimii hyvin myös paluumatkalla, jos olet innostunut shoppailemaan ja tila on tiukilla.

Aloita pakkaaminen painavimmista ja eniten tilaa vievistä tavaroista, jotta kassi pysyy tasapainossa ja määränpäässä löydät tarvitsemasi tavarat helposti.

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.