Minä 2.0 blogi: Vuoden pimein aika on pian taas täällä

14.10.2016 13:27 - Jani Jääskeläinen

Olen aikainen herääjä arkiaamuisin. Herätyskello soi maanantaista perjantaihin samaan, yhtä armottomaan aikaan klo 05:00.

Olen aikainen herääjä arkiaamuisin. Herätyskello soi maanantaista perjantaihin samaan, yhtä armottomaan aikaan klo 05:00. Heräämiset olisivat helpompia, jos menisin nukkumaan riittävän ajoissa, mutta tuntuu oudolta mennä nukkumaan illalla yhdeksältä. Tuntuu siltä, että jollain kummalla tavalla menettää jotain, ikään kuin jotain merkityksellistä tapahtuisi iltaisin yhdeksän jälkeen. Tuntuu myös siltä että pikkulapset menee silloin nukkumaan. Liekö Pikku Kakkonenkaan vielä siihen aikaan loppunut..?

Viimeisen viikon aikana olen huomannut että heräämiset ovat olleet jotenkin entistä raskaampia. Ei se siitä johdu, että nukkuisin lyhyempiä yöunia. Pitäisikö tyyny uusia? Onko mun jenkkisängyn patja tullut tiensä päähän? Ja sitten tajusin. Marraskuu lähestyy kovaa vauhtia ja se on aamutyöläisen tiedon mukaan vuoden pimeintä aikaa. Marraskuu ja joulukuu.

Luin jostain, että ihmisen pitäisi syksyllä saada öisin jopa tunnin enemmän unta. Eli jos olet mennyt nukkumaan aiemmin klo 23, niin pään pitäisi olla tyynyssä nyt klo 22. Ja silti olet yhtä väsynyt kuin aiemminkin! Vaikka tää syksy on oikeasti ihan kivaa aikaa kaikkia kynttilöitä poltellessa, vilttiin sohvalla kääriytyessä ja ruskaa ihastellessa, niin tän vaiheen voisin kyllä jättää mielelläni pois.

Mutta ei auta. Kai se on yritettävä vääntää itsensä tänään nukkumaan tuntia aiemmin. Ja sitten jos galaksit räjähtää just silloin, niin soittakaa nyt joku mulle etten missaa sitä.

Kilpailut

Uusimmat