Kuva: Shutterstock

Loihdi kotitekoinen kasvonaamio helposti ja nopeasti: 3 ainesosaa, jotka löytyvät keittiöstäsi

22.09.2019 16:15 - Emmi Moilanen

Ruokasooda soveltuu ruuanlaiton lisäksi myös kauneudenhoitoon.

Ruokasooda on monitoimituote, sillä useat hyödyntävät sitä ruuanlaiton ja leivonnan lisäksi myös siivouksessa. Nyt Pure Wow -sivusto uutisoi, että ruokasooda toimii myös erinomaisena ainesosana kotitekoisessa kasvonaamiossa.

Tarvitset ruokasoodan lisäksi sitruunan sekä hunajaa. Ennen kuin levität valmiin seoksen kasvoille, kokeile naamiota ensin pienelle ihoalueelle varmistuaksesi, että et ole yliherkkä sen sisältämille ainesosille.

Pääset lukemaan suomennetut ohjeet kasvonaamioon alta.

Ohjeet:

Vaihe 1: Sekoita 1-2 ruokalusikallista ruokasoodaa puolikkaasta sitruunasta puristettuun mehuun.

Vaihe 2: Lisää joukkoon loraus hunajaa.

Vaihe 3: Sekoita ainesosat yhteen, jolloin koostumus muuttuu tahnamaiseksi.

Vaihe 4: Levitä seos puhtaalle iholle.

Vaihe 5: Anna vaikuttaa noin 15 minuutin ajan.

Vaihe 6: Huuhtele huolellisesti vedellä ja nauti raikkaasta sekä kuulaasta lopputuloksesta.

Lue myös: Onko tuplapuhdistus todella tarpeellinen? 3 totuutta ihonhoidosta

Lue myös: Lievitä närästyksen oireita syömällä – 7 ruoka-ainetta, jotka hellivät ruuansulatuksen toimintaa

Lue myös: Addiktoivimmat ruoat listattiin - löytyykö oma suosikkisi listalta?

Lähde: Pure Wow

Kilpailut

Uusimmat