Kuva: AOP

Irina Shaykin minihametyyli henkii monella tapaa 2000-luvun trendejä - katso

15.10.2020 16:15 - Henna Koste

Irina Shayk toi 2000-luvun alusta tutun lookin tähän päivään luksusbrändin kuosilla.

Ei pienintäkään epäilystä siitä, etteikö 2000-luvun muoti olisi seuraava hitti. Vaikka moni muistaa 2000-luvun alun toinen toistaan hämmentävemmistä tyylikokeiluista, nollarimuodista riittää kuitenkin ammennettavaa enemmän kuin uskoisimmekaan. Kerroimme esimerkiksi hiljattain muotiviikoilla nähdystä meikkitrendistä, joka oli 2000-luvun alussa supertähtien suosiossa. 

Malli Irina Shayk, 34, osoitti tuoreella tyylillään, että myös kyseiseltä aikakaudelta tuttuja minihameita saattaa kohta myös odottaa takaisin. 2000-luvun alussa hamemuodissa tapahtui paljon. Muun muassa epäsymmetriset helmat, farkkujen päälle puetut hameet ja vekitetyt minihameet olivat ajankohtaisia. Shayk luotti näistä jälkimmäiseen, kun hänet kuvattiin tällä viikolla New Yorkissa. 

Shayk oli pukeutunut minimittaiseen ruutuhameeseen, jossa komeili ryhdikkäänä Burberryn klassikkokuosi. Samaa kuosia nähtiin niin hameessa kuin laukussakin - tuttu tyyliniksi 2000-luvulta sekin. 

Katso kuvat Shaykin asusta alta. 

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Shayk on viihtynyt hiljattain samanhenkisissä asuissa. Tässä lokakuun alussa kuvatussa lookissa minimekko saa kiinnostavaa kontrastia rennosta yläosasta ja rouheista bootseista. 

(kuva: AOP)

Lue myös: Viisi isointa trendiä! Katso paljonpuhuvat kuvat muotiviikoilta

Kilpailut

Uusimmat