Kuva: AOP

Vaivaako maskiakne? Täsmävinkit, joilla saat ihosi taas kuntoon

23.11.2020 18:15 - Henna Koste

Kertakäyttöinen vai kankainen maski? Vaikuttaako meikki maskiakneen? Ihonhoidon asiantuntija Emma Heinonen kertoo, mitä kannattaa ottaa huomioon poikkeusaikana.

Tänä vuonna moni on joutunut kamppailemaan aivan uudenlaisen iho-ongelman parissa. Maskien yleistynyt käyttö on tuonut tullessaan myös maskiaknen. Darphin-tuotesarjan kouluttaja Emma Heinonen on huomannut, että maskiaknesta puhuminen on Suomessa lisääntynyt syksyllä, samaan aikaan kuin maskien käyttöä on suositeltu entistä vahvemmin.

- Maskin vaikutukset näkyvät ihotyypistä riippuen eri tavoin. Usein se tarkoittaa suun ja leuan ympärillä olevia epäpuhtauksia. Kuivalla ja herkällä iholla maskit voivat saada aikaan ihoärsytystä ja punaisia läiskiä, Heinonen selventää.

Maskilla on myös väliä. Ihonhoidon ammattilainen on huomannut, että kuitupohjaiset kertakäyttömaskit saattavat ärsyttää ihoa enemmän.

- Kangasmaskit ovat hengittävämpiä. Jos maskia joutuu käyttämään päivittäin, on se iholle jatkuva haaste, Heinonen sanoo.

Mitä tehdä?

Huolehdi ihon puhdistuksesta

- Puhdista iho aamuin illoin. Älä unohda kasvovettä. Se neutralisoi ihon pH-arvon ja valmistelee ihon hoitotuotteille. Näppyjä ei saa näprätä, joten pidäthän sormet pois kasvoilta. Huolehdi myös meikkisiveltimien desinfioinnista. Ne kannattaa puhdistaa pari kertaa viikossa. Samoin maskin puhdistaminen asianmukaisesti on tärkeää, muuten kyseessä on todellinen bakteeripesä. 

Maskiajan meikki

- Kannattaa pohtia, kaipaako maskin alla käyttää meikkiä, joka hautoo epäpuhtauksia. Jos haluat meikata koko kasvot, suosittelen sävyttävää päivävoidetta tai kevyttä kerrosta meikkivoidetta. Huulimeikissä hoitava huuliöljy on paras sekä talvi- että maskiaikaan.

Muista kuoria

- Iho kannattaa kuoria ihotyypistä riippumatta vähintään kerran viikossa. Kuorinnan voi tehdä tehostetusti enemmän maskialueelle. Happokuorinta sopii jokaiselle ihotyypille, sillä se puhdistaa tehokkaasti epäpuhtauksia ilman hankausta.

Suojaa ja tasapainota

- Ihon kosteuttaminen, suojaaminen ja tasapainottaminen ovat tärkeitä. Itse suosin aromaterapiaa, joka muun muassa tasapainottaa talirauhasen toimintaa ja estää liiallista talituotantoa ja epäpuhtauksien syntymistä. Aromaterapia myös hoitaa ihoa sisältäpäin eli pintaa syvemmältä. 

Tässä aikakaudessa monella on sekä sisäisiä että ulkoisia stressitekijöitä. Iho ja mieli kulkevat käsi kädessä, ja stressin vaikutukset näkyvät myös ihossa. Ihon oma mikrobikanta järkkyy ulkoa tuleville ärsykkeille. Ihon suojakerros heikentyy ja epätasapainottuu. Epätasapainoinen iho on alttiimpi ympäristön haittavaikutuksille ja sen vastustuskyky heikkenee. Tällöin ihossa voi helposti näkyä sisäisen ja ulkoisen stressitekijöiden vaikutukset, joita ovat ihon punoitus, ihoärsytykset, kirkkauden ja heleyden puute, väsymyksen merkit, kuivuus tai epäpuhtaudet.

Maskit tekevät sen, että ihon mikrobiomi ja suojamuuri häiriintyvät, joka näkyy epäpuhtauksina. Sain oman maskiaknen kuriin yhdellä tuotteellamme. Kyseessä on neljän viikon hoitokuuri, joka tasapainottaa, rauhoittaa ja kosteuttaa ihoa intensiivisesti, Heinonen kertoo.

Kolme täsmätuotetta

(kuva: Valmistaja)

Korento Age Defying Tinted Serum-seerumimeikkivoide on sävyttävä ja todella kevyt tehoseerumi, joka lupaa ravitun ja hyvinvoivan ihon. 39 e/20 ml, Ruohonjuuri tai Korento.

(kuva: Valmistaja)

Joikin kasvovedessä piparmintun ja greipin raikastavia eteerisiä öljyjä auttaa solukudoksen uusiutumista, kiinteyttää ja parantaa ihon elastisuutta. 20,90 e/100 ml. 

(kuva: Valmistaja)

Emma Heinosen blogiin Elegance Beauty by Emma pääset täältä

Lue myös: Samea ja epätasainen iho? Tunnista syyt ongelman taustalla ja hoida hipiää oikein

Kilpailut

Uusimmat