Muotilegenda paljastaa: Tämän takia kaikki naiset rakastavat muotia

15.01.2013 12:15 - Niina Jokiaho

Muoti-ikoni Armanin teorian mukaan kauniit vaatteet lisäävät naisten itsevarmuutta

Italialaisen muotisuunnittelija Giorgio Armanin mukaan naiset rakastavat muotia, koska se tekee heistä itsevarmoja. Tyylivaikuttaja kertoo Saksan Elle-lehden haastattelussa, että tyylikkäät vaatteet nostattavat naisen itsetuntoa ja saavat heidät hehkumaan. Tämä on Armanin mukaan muodin suurin salaisuus - vaikka kyse ei salaisuudesta olekaan.

Muotivaikuttaja on ilahtunut siitä, että naisen ei enää tarvitse pitää miesmäisiä vaatteita ollakseen uskottava. Nykynaiset haluavat pukeutua tyylikkäästi tunteakseen itsensä vahvoiksi ja lahjakkaiksi.

- Omaa asemaa tai kykyjä ei enää tarvitse korostaa pukeutumalla jakkuun.

Vuosikymmeniä muodin parissa ja urallaan valtavaa menestystä saavuttanut Armani suree haastattelussa myös sitä, kuinka yksinäinen hän on uhraustensa vuoksi.

- Annoin muodin mennä kaiken edelle. Uhrasin sen vuoksi aivan kaiken, Armani kertoo.

- Ihmiset luulevat, ettei minulla on aina liian kiire enkä sen vuoksi ehdi nähdä heitä. Mutta tosiasiassa olen illat yksin kotona ja katson televisiota kahden kissani kanssa. Eikä kukaan soita minulle, Armani suree.

Lähde: Contact Music

Kilpailut

Uusimmat