Älä turmele ihoasi – 9 syytä, jotka aiheuttavat kasvoihin ryppyjä
Pienillä elämäntapamuutoksilla voi hidastaa ryppyjen syntymistä.
Vanhentuminen tuo mukanaan ihoryppyjä. Joillekin ryppyjä voi kuitenkin muodostua jo ennenaikaisesti, varsinkin, jos elämäntavat eivät ole kohdillaan.
Seuraavassa on lista syistä, jotka aiheuttavat ihoon ryppyjä. Mikäli tunnistat itsesi jostakin kohdasta, ehdit vielä tehdä asialle jotain.
Tupakointi
Tupakointi on yleisin ryppyjen syy. Tätä on selvitetty esimerkiksi kaksostutkimuksilla, joissa on vertailtu tupakoivien ja tupakoimattomien kaksosien ihoja toisiinsa. Lopeta siis tupakointi ja hankkiudu eroon rypyistä.
Ruokavalio
Sillä mitä syöt, on todellakin merkitystä, myös ihollesi. Esimerkiksi liika sokeri ei vain vaikuta painoosi vaan voi saada sinut näyttämään myös vanhemmalta. Sokerin molekyylit, jotka tarrautuvat ihon proteiineihin, vähentävät ihon kimmoisuutta, aiheuttavat turvotusta ja ryppyjä. Sokerin lisäksi myös muita yksinkertaisia hiilihydraatteja kannattaa vähentää ruokavaliossaan, mikäli haluaa pitää ihonsa tasaisempana.
Juominen
Kaikki alkoholi kuivattaa ihoa. Ajan myötä iho alkaa menettää kimmoisuuttaan ja muodostaa ryppyjä kuivuuden vuoksi. Alkoholi vaikuttaa lisäksi negatiivisesti kehon A-vitamiinitasoon, jolla on runsaasti merkitystä ihon ja kehon hyvinvointiin. A-vitamiini luo myös uusia ihosoluja ja tuottaa kollageenia. Matala kollageenitaso vähentää myös ihon kimmoisuutta. Tässä siis hyvä syy vähentää alkoholinkulutusta.
Purukumi
Purkan pureskelu voi aiheuttaa ryppyjä suun ympärille. Purukumi voi myös muokata suun rakennetta. Kannattaa siis muistaa, että liika on liikaa, myös purkan suhteen.
Meikin poistamatta jättäminen
Kun nukut meikit kasvoilla, pyydät käytännössä ryppyjä ilmestymään kasvoihisi. Meikki ja lika, jota kasvoihisi kertyy päivän aikana, imeytyy ihohuokosiisi hajottaen samalla kollageenia ja elastiinia. Tämä voi nopeuttaa ihon vanhenemista ja aiheuttaa kasvoihin juonteita ja ryppyjä. Puhdista ja kosteuta kasvosi siis joka ilta ennen nukkumaanmenoa.
Ihon nipistely
Älä puristele finnejä vaan anna niiden parantua itsestään. Joka kerta, kun nipistät ihoasi, rikot sitä ja aiheutat ihoärsytystä, arpia ja jopa ryppyjä.
Ihon venyttäminen meikatessa
Kun meikkaat, älä venytä samalla ihoa. Suun ei siis tarvitse olla venytettynä ääriasentoon huulipunaa laitettaessa tai kulmakarvoja vetää silloin, kun laitat ripsiväriä. Ihon venyttäminen voi myös luoda tarpeettomia ryppyjä.
Aurinkovoiteen unohtaminen
Vain muutama minuutti auringossa voi hajottaa kollageenia ja aiheuttaa samalla juonteita ja ryppyjä. Mikäli ulkona siis paistaa, muista suojautua.
Nukkuminen
Mikäli nukut kasvot tyynyä vasten, voit saada samalla ryppyjä. Paras tyynyliinamateriaali on satiini, joka on liukuvaa, eikä aiheuta juonteita. Toinen vaihtoehto on nukkua selällään.
Lähde: Women's Health