Älä anna suolan tuhota jalkineitasi: Lue ohjeet talvikenkien puhdistamiseen

11.01.2015 10:15 - Linda Arponen

Talvisin teille levitettävä suola voi tehdä kengistä ikävän näköiset, mikäli jalkineet jättää huoltamatta.

Joka talvi teille levitetään suuret määrät suolaa, jonka tarkoitus on sulattaa jäätä ja lunta. Kyseinen suola ei kuitenkaan ole monien ihmisten mieleen muun muassa siksi, että se voi tehdä pahaa jälkeä niin autoille, teille kuin kengillekin.

Kenkiin suola voi tehdä ikävän näköisiä valkoisia tahroja, jotka pitäisi poistaa mahdollisimman nopeasti, jotta ne eivät jää pysyvästi kiinni eivätkä pilaa kenkiä.

Pelasta siis kenkäsi seuraavien ohjeiden avulla:

1. vaihe
Huomasitko suolatahroja? Laita kenkiin mahdollisimman nopeasti kuivaa sanomalehtipaperia, jotta ne säilyttävät muotonsa.

2. vaihe
Kenkäkaupoista ja suutareilta voi saada valmiita kenkien puhdistusaineita, mutta voit tehdä sellaista myös nopeasti itse. Yhdistä vain yksi osa väkiviinaetikkaa ja kaksi osaa vettä.

3. vaihe
Taputtele puhdistusainetta ensin tahran ulkoreunoille ja etene kohti sen keskustaa.

4. vaihe
Ota sitten puhdas, kostea liina ja taputtele tahraa poistaaksesi ylimääräiset etikat.

5. vaihe
Ota sen jälkeen puhdas, kuiva liina ja taputtele tahraa tällä kertaa poistaaksesi ylimääräiset vedet.

6. vaihe
Anna kenkien kuivua vuorokauden ajan ja käsittele ne sen jälkeen kenkien suoja-aineilla.

Tämä puhdistuskeino sopii parhaiten nahka-, kangas- ja muille tavanomaisille kengille. Jos kuitenkin pystyt, vältä mokkanahkakenkien käyttöä suolausten aikaan, sillä kyseiset kengät kärsivät kosteudesta ja suolasta kaikista eniten.

Jos kuitenkin onnistuit jo saamaan suolatahroja mokkakenkiisi, voit lukea aiemmasta jutustamme ohjeet tahrojen poistoon. Samasta artikkelista voit lukea myös enemmän hoito-ohjeita talvikengille.

Lähde: StyleCaster

Kilpailut

Uusimmat