Jätä äänekkäät korut vapaa-ajalle – 7 asustetta, joita ei kannata laittaa päälle töihin

22.03.2015 14:15 - Linda Arponen

Töihin mennessä kannattaa muistaa, että jotkin asusteet voivat olla sopimattomia työympäristöön.

Useimmat naiset tietävät, ettei töihin kannata mennä missä tahansa vaatetuksessa. Liian tiukat hameet, syvään uurretut paidat ja pelkät legginsit housujen sijaan ovat hyviä esimerkkejä sopimattomasta pukeutumisesta.

Vaatteiden lisäksi myös asusteitaan kannattaa tarkkailla. Seuraavassa onkin listattuna asusteita, jotka voivat olla sopimattomia työpaikoille.

Superkorkeat korkokengät

Hillityt korkokengät sopivat hyvin myös työkäyttöön. Jos korkeutta alkaa olla kuitenkin kymmeniä senttejä, kannattaa miettiä uudelleen. Superkorkeat korkokengät kannattaa jättää suosiolla iltamenoihin ja muihin vapaa-ajan rientoihin. Näin siksi, että muiden työntekijöiden voi olla hankalaa ottaa tosissaan naista, joka kävelee kengissä, joita Lady Gaga voisi käyttää lavalla.

Kimaltelevat korut

Kimaltelevat strassikorut näyttävät kauniilta juhlatilanteissa. Töissä ne voivat olla kuitenkin liikaa. Muille voi tulla tällaisista koruista sellainen tunne, ettet malta odottaa pääseväsi töistä juhlimaan tai sitten et edes päässyt kotiin asti edellisenä iltana. Jos sinulla on kuitenkin tiedossa heti töiden jälkeen jokin juhlatilaisuus, ota kimaltelevat korut toki mukaan töihin, mutta vaihda niihin vasta kun olet lähdössä kohti juhlia.

Verkkosukkahousut

Konservatiivisissa työympäristöissä kannattaa välttää verkkosukkahousuja. Jotkin kuvioinnit voivat sopia sukkahousuihin, mutta töissä kannattaa pitää huoli siitä, että kuviointi on pientä. Rennommissa työympäristöissä verkkosukkahousut voivat mennä läpikin, mutta siltikin kannattaa pitää huoli siitä, etteivät reiät ole kovin suuria.

Äänekkäät korut

Äänekkäät korut, kuten toisiinsa hakkaavat kovat rannerenkaat, häiritsevät todennäköisesti työkavereitasi. Vaikka päällekkäin kasatut rannekorut voivatkin näyttää kauniilta,  voivat ne olla liikaa töihin. Jos haluat olla huomaavaisempi muita kohtaan, valitse sellaisia koruja, jotka ovat hiljaisempia.

Varvastossut

Varvastossuista tulee rasittava läpsähdysääni ja kaiken lisäksi ne ovat liian rennot työkengiksi. Koska varvastossut ovat niin heppoiset, voivat ne olla lisäksi vaaralliset joissakin työympäristöissä.

Ylisuuret roikkuvat korvakorut

Näyttävät korvakorut voivat lisätä väriä työpukeutumiseesi ja näyttää kauniilta. Korujen koko kannattaa kuitenkin ottaa huomioon. Vältä siis ylisuuria roikkuvia koruja, jotka voivat vain häiritä sinua ja muita.

Koristeelliset hiusklipsit

Tyylikkäät ja ammattimaiset hiusklipsit ja -pannat sopivat hyvin töihin. Yksinkertaisilla klipseillä ja pannoilla voit esimerkiksi kiinnittää hiuksesi ja pitää suortuvat pois kasvoiltasi. Kannattaa kuitenkin välttää liian koristeellisia hiuskoristeita, jotka saattavat näyttää esimerkiksi liian lapsellisilta. Jätä siis rusetit ja muut söpöt koristukset kotiin.

Muista ottaa työnantaja huomioon

Kaikissa työympäristöissä on erilainen pukukoodi. Joissakin paikoissa voi olla rennompaa, kun taas toisissa kaikki pukeutuvat aina pukuihin. Mieti siis, millainen oma työpaikkasi on pukeutumisen suhteen ja käytä tervettä järkeä asustevalinnoissasi. Muista, että konservatiivinen pukeutuminen on kuitenkin aina turvallisempi vaihtoehto, jos et ole varma, kuinka sinun kannattaisi pukeutua.

Lue myös: Tee vaikutus! 10 vinkkiä, kuinka pukeudut työhaastatteluun

Lähde: About.com

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat