Kuva: Fotolia

Miten mustapäistä pääsee eroon? Asiantuntijan vinkit puhtaaseen ihoon

23.11.2015 16:45 - Eeva Rajala

Ihoasiantuntijat ovat jo kauan varoittaneet, ettei mustapäitä kannata puristella itse, sillä se saattaa vain pahentaa tilannetta.

Jos henkilö puristelee mustapäitä itse ilman minkäänlaista alkuvalmistelua, saattaa hän vain lisätä mustapäiden syntymistä. Ihotautilääkäri Gary Goldenbergin mukaan sormet kannattaa pitää erossa mustapäistä ja seurata alla olevia ohjeita.

Valitse oikeanlainen pesuaine

Jotkut ihotyypit tarvitset pesua vähemmän kuin toiset. Jos mustapäät ovat kovasti vaivaksi, kannattaa apteekista valita kasvojen pesuun sellainen tuote, missä on joko salisyylihappoa tai bentsoyyliperoksidia, ja kasvot kannattaa pestä kahdesti päivässä. Nämä kaksi ainesosaa estävät Goldenbergin mukaan mustapäiden syntyä. Salaisuus on kuitenkin siinä, ettei odota siihen asti, kun mustapäät tulevat jo näkyviin.

Kasvonaamio

Markkinoilla on muun muassa kasvonaamioita, jotka ikäänkuin imevät mustapäitä puoleensa. Goldenberg sanoo kuitenkin, että naamiot eivät ole yhtä tehokkaita kuin säännöllinen pesu yllä mainittuja ainesosia sisältävillä tuotteilla.

Neuvoja ja hoitoa ammattilaiselta

Mustapäitä voi käydä poistattamassa myös ihonpuhdistuksessa ammattilaisella, jolla on ihonpuhdistukseen tarvittavat välineet. Välineitä - kuten mustapäiden puristeluun tarkoitettu rauta - myydään myös kauppojen kauneusosastoilla, mutta Goldenbergin mukaan raudan käyttöön kotona liittyy riskejä. Jos ei aivan täysin tiedä, miten mustapäitä puristella, voi vahingossa arpeuttaa ihoa.

Poista käytöstä huonot tuotteet

Mustapäitä voi aiheuttaa eri ihonhoitotuotteissa olevat ainesosat, mutta myös hiustenhoitotuotteiden ainesosat, jotka saattavat kulkeutua kasvojen iholle hikoilun tai tuotteen suihkimisen jälkeen. Lisäksi monet meikit, kuten paksut peitepuikot tai meikkivoiteet voivat edesauttaa mustapäiden syntyä. Goldenbergin mukaan tuotteen käyttö kannattaa lopettaa, jos huomaa yhteyden mustapäiden ja tietyn meikin välille.

Kannattaa myös muistaa, että mustapäät ovat itsepintaisia ja saattaa kestää tovi, jotta mustapäät saa aisoihin. Tärkeintä on säännöllinen puhdistaminen oman ihotyypin mukaan.

Lue myös: Ihollasi on edessä kovat ajat - lue hoitovinkit kuivuuden välttämiseksi

Lähde: Prevention

Kilpailut

Uusimmat