Etsi
Ihoa tulee hoitaa vuorokaudenajan mukaisesti. Lue dermatologin näkemys siitä, miten aamujen ja iltojen rutiineiden tulee poiketa toisistaan.
Tänä kesänä sininen huulipuna ei kuulu vain naamiaiskauppojen valikoimiin. Sen nimeen vannovat nyt myös meikkijätit.
Uima-asumuoti on vuosien saatossa muuttunut melkoisesti. Esimerkiksi 1920-luvulla uikkarit tehtiin useimmiten villasta.
Meikkitaiteilijan ripsiväritemppu viimeistelee kauniin silmämeikin.
Ajaton suosikkitakki on nyt muodikkaampi kuin aikoihin.
Glee-sarjasta tuttu näyttelijä Lea Michele ihastutti maanantaina paitsi asullaan, niin myös supertrendikkäällä kesäkampauksellaan.
Maailmalla turbohuulista on tullut todellinen trendi. Luonnollinen lopputulos näyttää monista kuitenkin kauniimmalta ja se on jokaisen saavutettavissa helposti kotona.
Ensi kesänä lenkkarit voi yhdistää mekkoon ja nahkatakin voi heittää kukkamekon kaveriksi.
Hiustrendit muuttuvat kaiken aikaa. Yksi hurjimmista on tyyli, jossa pään eri puolet värjätään eri väreillä.
Luonnollisemman vartalon omaavat mallit nostavat suosiotaan päivä päivältä enemmän. Tuore kuva osoittaa, kuinka kaunis luonnollinen naisvartalo todella onkaan.